Iso peukku talviselle Bretagnelle

Hyppäsin eilen aamulla Pariisista junaan ja saavuin aamupäivällä Bretagneen, Dinan-nimiseen pikkukaupunkiin. Junamatka kesti kolme tuntia ja 20 minuuttia, mikä sisälsi vaihdon Dol-de-Bretagnen asemalla. Vaihtoaikaa oli vain viisi minuuttia, mistä olin etukäteen hieman huolissani, mutta vaihto sujui näpsäkästi pienellä asemalla. 


Hotellini Arvor sijaitsee vanhankaupungin laidalla ja on kaunis ja kiva, joskaan tosin ei niin hieno mitä nettisivujen perusteella kuvittelin. Mitään valitettavaa ei kuitenkaan ole, sillä huoneeni on nätti, siisti ja ennen kaikkea hiljainen.

Myös Dinanin kaupunki on hyvin hiljainen, sillä nyt ei todellakaan ole turistisesonki. Tästä johtuen useat vanhankaupungin ravintolat ja kaupat ovat kiinni, mikä ei minua haittaa. Toki hieman monipuolisempi ravintolavalikoima olisi kiva, mutta pari päivää sujuu hyvin näinkin. Tämä hiljaisuus ja turistien vähyys on ihanaa ja kun eilen illalla kaupungin ylle laskeutui sankka sumu, oli vanhankaupungin kaduilla suorastaan aavemaisen upea tunnelma. Eilen oli pakkasta -3 ja auringonpaistetta (illalla sumua), tänään on pari astetta lämmintä ja pilvistä, huomiseksi on luvattu taas aurinkoista. 


Harmillisesti kyllä jotkut nähtävyydet ovat tähän vuodenaikaan kiinni. Olisin mielelläni kiivennyt 45 metriä korkeaan kellotorniin katselemaan maisemia, mutta se on sulkenut ovensa talvikaudeksi jo syyskuussa. Niinikään keskiaikaisen linnan porttia oli turha raapia tähän aikaan vuodesta. Mutta kaupungissa on paljon nähtävää muutenkin. Vanhankaupungin mukulakivikadut, muurit ja upeat vanhat rakennukset tarjoavat loputtomasti ihasteltavaa ja valokuvattavaa. 

Huomenna teen vielä kävelyretken joen varrelle, mikäli sääennusteen lupaama aurinko näyttäytyy, käyn syömässä ja lähden klo 16 jälkeen junalla kohti Pariisia. Dinan on ollut ihana paikka ja ehdottomasti uskallan suositella tänne matkustamista myös talvisaikaan. 

Mainokset