Angkor Waaaat?! 

Eilen oli pitkä ja hikinen temppelipäivä. Olin buukannut itselleni hotellin kautta auton ja oppaan yhdeksi päiväksi. Ei mitään ihan halpaa lystiä, sillä tämä kustansi 80 dollaria, minkä päälle piti maksaa vielä sisäänpääsy Angkor Watiin. Tarjolla oli temppelialueelle yhden, kolmen ja seitsemän päivän passeja. Otin kolmen päivän passin, joka kustansi 40 dollaria. Passin sai näppärästi lipunmyyntipisteestä matkalla temppelialueelle. Omaa valokuvaa muuten ei kannata ottaa enää mukaan, sillä nykyään jokainen kuvataan lipunmyyntipisteellä passia varten. 

Lähtö hotellilta oli klo 04.30 (vähän hurjaa jopa kaltaiselleni aamuvirkulle) sillä tarkoituksena oli ihastella auringonnousua Angkor Watilla. Auringonnousussa on aina jotain maagista ja olihan se erityisen komea tämän maailman suurimman uskonnollisen rakennuksen edessä katsottuna. Aurigonnousun nähtyäni nautin hotellilta mukaan saamani aamiaispaketin, minkä jälkeen lähdettiin oppaan kanssa kiertämään temppeliä. Angkor Watilla vierähti pari tuntia oppaan kertoessa yksityiskohtaisesti sen historiasta. Sain paljon uutta tietoa, mutta paljon meni myös ohi, sillä oppaan aksentti oli melkoisen haastava.

Angkorilta siirryimme Bayon-temppelille, jonka 54 kivitorniin kaiverretut yli 200 hymyilevää kasvoa ihastuttivat minua kovasti. Vaikka Angkor Wat on suurin ja komein, niin omassa mielessäni se jäi kuitenkin kakkoseksi Bayonin rinnalla. Aamupäivän lopuksi kävimme vielä Tomb Raider -leffasta tutussa Ta Prohm -temppelissä. 

Angkorin alueella tehdään kovasti rakennustöitä. Temppeleitä korjataan, mikä on saanut osan turisteista ärsyyntymään, sillä heidän mielestään temppelit pitäisi pitää alkuperäisessä kuosissaan. Tämä on kuitenkin kuulemma mahdotonta, sillä monet temppeleistä ovat jopa romahdusvaarassa ja miljoonat turistit  jättävät omat jälkensä. 

36 asteen kuumuus ja temppelien portaita ravaaminen imivät minusta mehut niin tehokkaasti, että pyysinkin pitkää lounastaukoa ja iltapäivälle vain auringonlaskun katsomisen temppelialueella. Näin tehtiinkin ja illaksi kapusin oppaan kanssa vielä Wat Bakhengille, joka on suosituin paikka katsoa auringonlaskua Angkorin alueella.

Täytyy sanoa, etten todellakaan haluaisi olla täällä vilkkaimman turistisesongin aikaan. Näin kesäkuussa turistien määrä on varsin kohtuullinen ja temppeleillä pystyy liikkumaan ilman että valtavat turistiryhmät hosuvat selfie-keppiensä kanssa nenän edessä. Oppaan hankkiminen yhdeksi päiväksi oli hyvä idea, mutta oli myös aika raskasta koko ajan kuunnella toisen höpötystä. Välillä olisin halunnut vain rauhassa istuskella ja tuijotella kaukaisuuteen. Paluumatkalla opas kovasti kyseli minä päivänä haluaisin lähteä kauemmille temppeleille, mutta epämääräisesti vain selitin päättäväni myöhemmin. Päätin itse asiassa niin, että menen vielä uudestaan Bayon-temppelille pelkän tuktuk-kuskin kanssa ja poikkean matkalla vielä Wat Thmei Killing Field -temppelillä. Eiköhän siinä sitten ole jo riittävästi Angkoria.

Mutta on täällä Siem Reapin kaupungissakin temppeleitä! Suurin osa turisteista jättää ne väliin, sillä eiväthän ne todellakaan ole yhtä suureellisia kuin Angkorin temppelit. Niissä kannattaa mielestäni kuitenkin käydä, sillä ne ovat kauniita, sympaattisia ja hyvinkin tunnelmallisia. Niissä pääsee myös seuraamaan munkkien elämää hyvinkin läheltä. 

Ménière-potilas on muuten saanut oikein hyvin syödäkseen! Tarjoilijat puhuvat erinomaista englantia ja olen saanut suolattomuus-toiveen hyvin läpi. Pyysin hotellin henkilökuntaa kirjoittamaan lapulle varuiksi khmerin kielellä ”ei suolaa, ei soijakastiketta, ei kalakastiketta” jne, ja olen tätä lappusta vielä varmuuden vuoksi vilautellut. Suolatonta ruokas tuntuu siis saavan täällä huomattavasti vähemmällä väännöllä kuin vaikka Pariisissa! 

  

Mainokset

Ensikosketus Siem Reapiin

No niin, täällä sitä ollaan! Lentomatka Helsingistä Bangkokiin sujui hyvin siitä huolimatta, että vieressäni matkusti sylivauva. Vauvan nähdessäni olin takuuvarma, että 10 tunnin lento menee vauvan huutoa kuunnellessa ja pilttisylkiä väistellessä, mutta ei sinne päinkään! Muutamat itkut sieltä kyllä tuli, mutta muuten vauva osoittautui leppoisaksi lentomatkustajaksi. 

Suvarnabhumin lentokentältä hyppäsin ilmaiseen shuttle-bussiin, joka vei minut puolessatoista tunnissa Don Mueangin kentälle. Sieltä parin tunnin odottelun jälkeen matka jatkui Air Asian siivillä Siem Reapiin. Viisumin saanti sujui nopeasti ja matkalaukku pyöri jo hihnalla. Kentällä minua odotteli nimikyltin kanssa hotellin edustaja, joka lähti kuljettamaan minua Lotus Blanc Resortiin – tai niinhän minä luulin. Yllätys olikin suuri, kun auto kurvasi sisään Borei Angkor Resort & Spa -hotelliin. Kuski vain levitteli käsiään kun hämmentyneenä totesin hänelle, ettei tämä ole varaamani hotelli. Respassa oltiin yhtä hämmentyneitä ja muutaman puhelinsoiton jälkeen minulle selitettiin, että Lotus Blanc Resort oli ylibuukattu, joten ensimmäisen yön viettäisin sisarhotelli Borei Angkorissa. Okei joo, mutta olisihan joku voinut tästä minulle etukäteen meilitse ilmoittaa…. Ihan hirveitä paskahalvauksia en asian suhteen viitsinyt vetää, sillä Borei Angkor oli kuitenkin viiden tähden hotelli. Komeahan se oli, muttei läheskään niin miellyttävä kuin Lotus Blanc Resort, jonne pääsin siis tänään. Check-iniä tänne tehdessäni kävi muuten ilmi, ettei mitään ylibuukkausta ollut tapahtunut, vaan kyseessä oli jokin muu sekaannus. Hyvin erikoista.

Joka tapauksessa, tämä ”oikea” hotellini on aivan ihastuttava! Isot, kauniit huoneet, pieni huonemäärältään (aina kivempi kuin isot hotlat) ja superystävällinen henkilökunta. Ihan ydinkeskustassa tämä ei ole, mutta tuktuk vie kahdella dollarilla keskustaan.

Pari kertaa olen jo tuolla keskustassa käynytkin. Siem Reap on tyypillinen aasialaiskaupunki; ei kovin nätti, paljon rättikauppoja, perään huutelevia tuktuk-kuskeja ja hirmuisesti mopoja. Liikenne ei onneksi ole kovin paha ja tien pystyy useimmiten ylittämään ilman kuolemanpelkoa. 

Tälle illalle on vielä ohjelmassa joogaa omassa huoneessa (oma matkajoogamatto on mukana) ja anti-stress -hieronta hotellin hoitolassa. Nukkumaan on syytä mennä aikaisin, sillä herätyskello soittaa klo 04.30. Ohjelmassa on huomenna nimittäin the one and only Angkor Wat. Tuskin maltan odottaa!