Taidetta ja arkkitehtuuria – niistä oli Wienin-matkani tehty

Oli niin tiivistahtinen Wienin-matka, etten sieltä enää jaksanut enkä ehtinyt matkapäiväkirjaa kirjoitella. Palasin eilen illalla kotiin, mutta teen tässä vielä katsauksen loppuloman tapahtumiin.

Torstai oli täynnä ohjelmaa. Ostin päivälipun julkista liikennettä varten ja lähdin heti aamulla tutustumaan kuuluisaan Hundertwasserhausiin. Asuinrakennuksen värikkyys, epäsymmetriset linjat ja mosaiikkikoristeet saivat aikaan Liisa ihmemaassa -fiiliksen. Talo on ihan tavallisessa asuinkäytössä, mutta ilmeisesti sisäpuolelta se on huomattavasti normaalimpi. Mahtaa asukkaita potuttaa, kun talon edessä on kameroillaan ikkunoihin tähtäävien turistien jatkuva virta…

w15

w3

Hundertwasserhausilta ajoin lyhyen metromatkan takaisin keskustaan. Tankkaustauon jälkeen oli vuorossa päivän urheilusuoritus, eli kiipeäminen 343 rappusta Stephansdomin katedraalin torniin. Kapea portaikko ja vähän väliä joku vastaan tullut turisti tekivät noususta hieman haastavan. Kun lopulta pääsin puuskuttaen perille, oli vastassa pettymys. Tornin huipulla olikin matkamuistomyymälä, jonka pienistä ikkunoista sinänsä ihan komeaa maisemaa pääsi kurkkimaan. Rappusten kiipeäminen oli jo oma urakkansa, mutta alaspäin palaaminen tuntui vielä hankalammalta. Jalat jo hieman tärisivät ja kapea portaikko ei tuntunut loppuvan koskaan. Tulipahan suoritettua!

Seuraavaksi hyppäsin taas metroon ja lähdin tutustumaan paikallisen kauppakorkeakoulun kampusalueeseen, jonne muuten järjestetään myös opastettuja arkkitehtuurikierroksia. Alue olikin komeaa katseltavaa! Modernit ja värikkäät rakennukset saivat minut muistelemaan omia opiskeluaikojani Turun kauppakorkeakoulun hyvin harmaassa ympäristössä. Kampuksella oli myös kivan oloisia kahviloita ja ruokapaikkoja, ja futurististen talojen reunoille oli istutettu kukkia vastapainoksi.

w4

w-9

Päivän ohjelma ei suinkaan ollut tässä, vaan menin vielä Westlich-nimiseen pieneen valokuvataiteen ja kamerahistorian museoon. Siellä meni Vivian Maierin aivan upea valokuvanäyttely. Maier elätti itsensä lasten- ja taloudenhoitajana ja käytti vapaa-aikansa valokuvaamiseen. Hän kuoli vuonna 2009 perheettömänä, köyhänä ja tuntemattomana. Maierin valokuvat löytyivät vasta hänen kuolemansa aikoihin ja ne nostivat hänet lähes yhdessä yössä mestarivalokuvaajien joukkoon. Traagista, että tämä tapahtui liian myöhään Maierin kannalta.

Westlich-museo sijaitsee Neubaun kaupunginosassa, josta löytyy todella paljon kivoja, trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita. Niinikään viereinen Mariahilfin alue on tunnettu moderneista ja viihtyisistä kahviloistaan, kuten myös katutaiteesta. Pidin kovasti molemmista alueista.

Perjantain ohjelmassa oli Belvederen museo, jossa sijaitsee Gustav Klimtin Suudelma-teos. Museossa olikin havaittavissa Louvre-ilmiö: turistit pörräsivät yhden teoksen ympärillä, mutta muualla museossa sai tutustua taideteoksiin lähes itsekseen. Belvederessä meikäläiseltä meni taas hermo aasialaisiin turistiryhmiin, jotka ryysivät, tuuppivat ja sohivat kännykkäkameroillaan kiinnittämättä mitään huomiota muihin ihmisiin. Voin olla hyvin väärässäkin, mutta näytti siltä, etteivät he edes tutkineet teoksia vaan räpsivät vain kuvia toisistaan taideteosten edessä….

Lauantaina lämpötila kohosi entisestään yli 30 asteen ja reissuväsymys alkoi jo painaa. Aamupäivällä kiertelin vielä kaupunkia ja iltapäivällä lähdin tapaamaan suomalaisystävää, joka sattui olemaan kaupungissa. Lähdin hyvissä ajoin lentokentälle ja nautin ilmastoidun kentän palveluista. Kahden tunnin lento meni (kuin) siivillä netissä surffaillen, sillä Finnair tarjosi tälle lennolle ilmaisen wifin.

Kaiken kaikkiaan Wien oli todella kiva reissukohde taiteen ja arkkitehtuurin ystävälle. Olin kuvitellut, että koko kaupunki on pramea ja mahtipontinen, mutta ilokseni huomasin sieltä löytyvän myös katutaidetta, konstailemattomia ravintoloita ja kahviloita sekä rosoisuutta. Ja ne museot ja näyttelyt! Ainakin tällä hetkellä kaupungissa meni niin upeita näyttelyitä, että jo pelkästään niiden takia kannatti reissu tehdä. Lähtisinkö Wieniin uudestaan? Ehkä! Varsinkin jos tiedossa on taas jotain kiinnostavia näyttelyitä tai vaikkapa keikka.

w2

Mainokset

Rock me Amadeus

Terveiset Wienistä! Muutaman päivän loma Itävallassa on alkanut mainiosti. Aamulento Helsingistä toi minut tänne tiistaina jo kymmeneksi ja lentokenttäjuna kiidätti minut 16 minuutissa kaupungin keskustaan. Koska sää oli aurinkoinen ja olin liikkeellä käsimatkatavaroilla, niin katsoin kännykän kartasta suunnan ja kävelin reilun 20 minuutin matkan Motel One Staatsoper -hotellilleni. Ilokseni sain huoneen saman tien, vaikka kello ei ollut vielä kahtatoistakaan. Huoneeni osoittautui pieneksi, sieväksi ja tahrattoman puhtaaksi. Ilmastointi on toiminut erinomaisesti eikä huoneeseen ole kuulunut ääniä, joten olen nukkunut ainakin pari ensimmäistä yötä kuin tukki! Huoneessani on itse asiassa niin hiljaista, että ellen aulassa ja aamiaisella olisi nähnyt ihmisiä, olisin epäillyt olevani hotellin ainoa asukas.

Ensimmäinen päivä sujui kaupunkia pintapuolisesti tutkiessa. Hotellini sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla, joten olen toistaiseksi liikkunut kävelemällä. Sen verran varsinaisia turistihommia jo ekana päivänä tein, että vierailin Itävallan Kansalliskirjastossa. Huh, miten hieno paikka se oli, kuten kuvista voi päätellä! Alkuillasta tapasin wieniläistuttavani, johon olin Instagramin kautta tutustunut. Kävimme teellä ja rupattelimme kolme tuntia lähinnä Pariisista, josta me molemmat kovasti pidämme. Olin saanut häneltä jo aiemmin ravintolavinkkejä ja nyt sain vielä muutaman vinkin kivoista valokuvauskohteista.

Nämä kolme kuvaa ovat kansalliskirjastosta

Keskiviikko olikin sitten museopäivä. Hotellini lähellä sijaitsee MuseumsQuarter, museokeskittymä, josta keskiviikolle valikoitua kaksi museoa; Modernin taiteen museo Mumok ja Leopold-museo. Mumok oli suoraan sanottuna vähän tylsä, mutta Leopold-museo räjäytti tajunnan! Leopoldissa oli peräti viisi näyttelyä, jotka kävin kaikki läpi. Kohokohdiksi nousivat Gustav Klimtin näyttely ja WOW! The Heidi Horten Collection. Heidi Hortenin kokoelma oli aivan ällistyttävän komea pläjäys modernia taidetta. Esillä oli vaikka mitä; Damien Hirstiä, Andy Warholia, Marc Chagallia, Joan Miróa, Picassoa, Edvard Munchia, Francis Baconia, René Magrittea jne jne. Kymmenen pistettä tälle näyttelylle!

Illalla menin vielä Albertina-museoon, jossa oli niinikään monta näyttelyä esillä. Museon päänäyttely oli Monet bis Picasso -kokoelma, jonka lukuisat impressionistiset työt ihastuttivat kovasti. Vielä enemmän kuitenkin pidin Alfred Seilandin valokuvanäyttelystä. Värivalokuviin erikoistunut Seiland oli kuvannut paljon kotimaataan Itävaltaa, mutta myös Yhdysvaltojen tienvarsikaupunkeja. Vaikka enemmän pidänkin mustavalkokuvista, oli Seilandin työt mielestäni värikkyydestään huolimatta tasapainoisia ja kauniita.

Muutama sana Wienistä yleisesti. Kaupungin ilmapiiri on leppoisa ja rento, vaikka ihmisiä varsinkin näin kesällä on paljon. Iholle työntyviä kerjäläisiä ei onneksi ole näkynyt. Kivoja kahviloita ja ravintoloista on valtavasti ja hintataso on mielestäni yllättävän maltillinen. Yllättävää on myös se, että asiakaspavelun taso on aika kirjavaa. Ystävälliset tyypit ovat todella ystävällisiä, mutta ne nihkeämmät ovat sitten todella nihkeitä….

Kerronpa esimerkin vähemmän miellyttävästä kohtaamisesta. Menin oikeustalolle, koska tiesin että siellä on komea portaikko, jota saa käydä kuvaamassa. Turvatarkastuksessa oli töissä mieshenkilö, joka katsoi parhaaksi keskustella pelkästään saksaksi tiuskimalla. Ystävällisesti selitin, etten puhu saksaa ja että menisin valokuvaamaan sisälle. Hän jatkoi kiukkuista mölyämistään, mutta pääsin kuitenkin sisälle. Kun olin saanut kuvattua ja ihasteltua taloa aloin laskeutua portaikkoa, jossa kaksi nuorehkoa naisturistia ottivat toisistaan kuvia. He eivät tehneet siitä numeroa ja käyttäytyivät rauhallisesti, mutta turvatarkastaja näki tilanteen ja tuli huutamaan heille, että täällä ei pelleillä tms (en saanut ihan tolkkua saksan taidoillani, mutta viesti oli selkeä) ja käski heidät välittömästi rakennuksesta ulos. Oletan, että häntä nyppi valokuvaavat turistit, mutta olihan tuollainrn käytös nyt täysin pöyristyttävää, kun sisällä kuitenkin kuvia sai ottaa. Pyörittelin silmiäni hänen työparinaan olleelle naiselle, joka hymyili vaivautuneesti ja kohautti hartioitaan. Kaikenlaista.

Ajattelin ennen matkaa, että voisin piipahtaa junalla tunnin matkan päässä sijaitsevassa Bratislavassa, mutta en minä täältä mihinkään lähde. Wienissä on niin paljon nähtävää, että täällä menee kevyesti koko loma lauantai-iltaan saakka.

Oikeustalo

Blois yllätti kauneudellaan

Viimeiset lomapäivät menivät niin ripeästi, etten ehtinyt kirjoitella matkapäiväkirjaani ollenkaan. Olen jo kotona, mutta otanpa vielä katsauksen Blois’hin sekä Pariisin viimeisiin päiviin.

Blois’n hotellini oli ihan aseman vieressä sijaitseva Best Western Blois Château, jonne pääsin asemalta tosiaankin parissa minuutissa. Kuten myös Toursin Best Westernissä, oli hotellin respa täälläkin vähän välinpitämätön ja innoton, mutta huoneeni sentään oli erinomaista tasoa: kaunis, siisti ja kylppärikin suorastaan suuri. Koska olisin Blois’ssa vain yhden yö ei aikaa ollut hukattavaksi, joten lähdin heti suorittamaan kiertueeni viimeistä linnaa. Le Château Royal de Blois oli ulkoapäin vaatimaton (ainakin verrattuna aiemmin näkemiini linnoihin), mutta sisätiloiltaan viimeisen päälle laitettu. Huoneiden värikkäät tapetit, moniväriset lattialaatat ja koristellut katot saivat silmät sikkaralle ja kameran laulamaan. Voimme olla montaa mieltä siitä oliko linnan sisustus kaunista, mutta ainakin se oli yltäkylläistä!

bloislinna2

bloislinna4

Blois’n vanhakaupunki sen sijaan yllätti kauneudellaan ihan puskista. Historiallinen keskus oli yllättävän suuri ja se oli täynnä mutkitteleviä kujia, korkeuseroja, mukulakivikatuja ja keskiaikaisia rakennuksia. Kaikkialla oli siistiä, puhdasta ja turvallisen oloista.

Illallispaikaksi onnistuin löytämään varsinaisen turistirysän: mitä romanttisin sisäpiha, jota koristivat haarniska, rönsyilevät kukat ja värivalot….ja ruoka olikin sitten kallista ja aika lailla ala-arvoista. Oh well, onneksi heillä oli sentään miljöö kunnossa!

loirenlaakso-24

loirenlaakso-25

IMG_2964

Seuraavana aamuna tein vielä pikaisen kierroksen vanhassakaupungissa ennen kuin hyppäsin Pariisiin menevään junaan. Junamatka sujui leppoisasti ja Austerlitzin asemalta otin taksin vanhaan tuttuun Paris France -hotelliin Rue de Turbigolle. Tällä kertaa sain huoneen ylimmästä, seitsemännestä kerroksesta ja huone oli entistä paljon isompi ja komeampi – lukuunottamatta patjaa, joka oli sivuilta melko likainen. Näköala huoneesta oli upea ja sieltä kelpasi ihastella auringonlaskua.

Viimeisten päivien ohjelmanumerona Pariisissa oli intialaisen Subodh Gubtan näyttely Monnaie de Parisissa. Olin ostanut lipun etukäteen netistä keskiviikkoillalle klo 19.00, jolloin museossa oli ilta-aukiolo klo 21.00 saakka. Tai siis piti olla…. Kun tulin mestoille minulle ilmoitettiin, että museo on kiinni. Osoitin lippuani ja selitin että olin ostanut sen seitsemäksi ja museohan on yhdeksään saakka auki. Minut ohjattiin toiselle sisäänkäynnille, josta hieman ihmettelevän vartijan ohi pääsin kuitenkin sisään. Museon sisäpihalla oli porukkaa ja näytti tosiaankin siltä, että siellä olisi ollut yksityistilaisuus. Museon ovia alettiin sulkea, mutta pääsin kuitenkin livahtamaan sisään museon toisesta päästä, josta yleensä poistutaan. Kysyin siellä henkilökunnalta, että onhan museo auki yhdeksään ja minulle vakuutettiin näin olevan. Pääsin siis sisään ja suoraan suurimpaan museosaliin, jossa Guptan päätyö Very Hungry God oli koko komeudessaan. Huoneessa ei muita ollut, joten pääsin räpsimään kuvia vapaasti. Ehdin käydä läpi pari seuraava huonetta, kunnes naispuolinen vartija tuli luokseni ja ilmoitti, että museo tosiaankin on poikkeuksellisesti suljettu ja että minun pitää poistua. Ihmettelin poistuessani lippuasiaa ja henkilökunta oli yhtä kummissaan kuin minäkin. Koska lähtisin maasta jo seuraavana päivänä he lupasivat korvata lipun minulle. Lipputoimisto oli kuitenkin kiinni, mutta sain sen email-osoitteen, jonne pyysivät lähettämään viestiä ja pyytämään korvausta. Niin sitten teinkin heti seuraavana päivänä, mutta vieläkään ei sieltä ole vastausta kuulunut, yllätys yllätys….Mitä tästä opimme? Ei kannata jättää tärkeitä näyttelyitä reissun viimeiseen päivään!

Kotiinpaluupäivä oli lakkopäivä ja siksi vain joka toinen RER B -juna kulki lentokentälle. Tästä huolimatta ei junassa ollut pahaa ryysistä ja pääsin sujuvasti lentokentälle. Vaikka reissu oli upea niin oli mahtavaa päästä lopulta kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan. Monta viikkoa en kotona sitten olekaan, sillä Wienin-reissu odottelee jo heinäkuun lopussa.

auringonlasku

Toursin kautta Amboiseen

Saumurista lähtiessäni junani oli jälleen kerran supprimé eli peruttu, mutta onneksi tälläkin kertaa pääsin matkaan jo vajaan tunnin odottamisen jälkeen. Hotellini Best Western L’Artist sijaitsi lähellä Toursin asemaa ja pääsin isoon ja viihtyisään huoneeseeni saman tien. Heitin kasan pestävää pyykkiä respaan ja ilokseni sain ne vielä samana iltana puhtaana huoneeseeni.

Seuraavana päivänä lähdin Touraine Evasionin järjestämälle kokopäiväretkelle katsomaan neljää eri linnaa. Hintaan ei kuulunut kuin kuljetukset, mutta opas tuli porukkamme kanssa aina lippuluukulle, koska saimme hänen kauttaan halvemmat pääsyliput. Muuten saimme kierrellä linnoissa vapaasti eikä onneksi tarvinnut oppaan perässä raahustaa. Päivän linnat olivat Azay Le Rideau, Villandry, Chambord ja Chenonceau. Näistä upein ulkopuolelta oli Chambordin linna ja sisäpuolelta Chenonceau. Chambord oli valtavan kokoinen vaalea satulinna, jonka terassilta oli uljaat maisemat linnan puistoon. Chenonceaun linna puolestaan oli yllättävänkin pieni, mutta huoneet oli hienosti entisöity ja kaikkialla oli valtavia, tuoksuvia kukka-asetelmia. Villandryn linnan puutarhan näkemistä odotin kovasti, mutta harmillisesti kaikki kukat eivät vielä kukkineet, joten geometrisesti muotoiltu puutarha ei ollut niin näyttävä mitä se heinä-elokuussa olisi ollut. Klo 09.30-19.15 kestänyt retki maksoi 60 euroa ja oli mielestäni oikein onnistunut. Vähän pidemmänkin aikaa olisin tietyissä linnoissa halunnut aikaa viettää, mutta tulipahan käytyä mestat tehokkaasti läpi. Autossa oli aamupäivällä lisäkseni kaksi vanhempaa ranskalaispariskuntaa, yksi ranskalaisnainen ja yksi meksikolaisnainen. Iltapäivällä porukka vaihtui muutaman hengen verran.

Mutta se Toursin kaupunki. Jostain syystä sain kaupungista vain huonoja viboja, mitä en osaa edes ihan tarkalleen selittää. Fiiliksiä ei ainakaan nostanut se, että näin jonkun naisen hakkaavan koiraansa joen rannassa. Hotellin respa oli vähän välinpitämätön ja kaupungilla yksi mies tuli varmistamaan etten vaan ollut kuvannut häntä kun katukuvaa otin. Pieniä juttuja, mutta vaikuttivat kokonaisfiilikseeni niin, että päätinkin lähteä seuraavan paikkaan eli Amboiseen sunnuntain sijasta jo lauantaina. Oli lakkopäivä, mutta suurin osa paikallisjunista näytti kulkevan. Soitin Amboisen hotelliini ja sain ilokseni kuulla että huoneeni olisi käytettävissäni ja lauantaina. Mahtavaa! Marssin Best Westerniin ja ilmoitin lähteväni jo päivää aikaisemmin. Valitettavasti jouduin maksamaan vielä yhdestä yöstä, sillä minun olisi pitänyt perua yö jo edellisenä päivänä klo 16.00. Halusin kuitenkin niin paljon Toursista pois, ettei 90 euron menetys juurikaan harmittanut.

Amboise on oppaiden mukaan turistirysä ja keskellä päivää kylän keskusta onkin ihan tupaten täynnä turisteja. Kyseessä ilmeisesti ovat kuitenkin päiväretkeilijät, sillä aamulla ja illalla kylä on mukavan hiljainen. Enkä kyllä ihmettele, että ihmiset täällä viihtyvät. Kaupungin linna on komea, Leonardo da Vincin talo ja hautapaikka sijaitsevat keskustassa ja muutenkin täällä on varsin kaunista. Da Vincin lisäksi muitakin suurmiehiä lienee täällä liikkunut – Mick Jaggerillä on nimittäin linna viiden kilometrin päässä! Ei ole Mickiä toistaiseksi näkynyt, vaikka hän saattaa hyvinkin linnassaan juuri nyt olla, sillä The Rolling Stonesilla on seuraava keikka Marseillessa muutamana päivän kuluttua ja edellinen keikka Berliinissä oli niinikään pari päivää sitten.

Leonardo da Vincin koti 1516-1519

Heti ensimmäisenä päivänä menin tutustumaan Leonardo da Vincin linnaan, jossa hän asui viimeiset kolme vuottaan 1516-1519. Linna oli pienehkö, mutta kaunis ja sen puutarha oli valtava. Oli kyllä aika jännittävää nähdä da Vincin työhuone ja siellä olevia piirroksia ja maalauksia. Tänään aamupäivällä suuntasin kylän linnaan, jonka kappeliin da Vinci on haudattu. Linna oli komea ja erityisen suuren vaikutuksen teki siihen kuulunut iso puutarha, jossa oli hauskasti leikattuja puita ja pensaita. Totaalipettymyksen sen sijaan aiheutti kylän liepeillä sijaitseva Château Gaillard, jota Tripadvisorissa kehuttiin maasta taivaisiin upeaksi nähtävyydeksi. Linna itsessään oli jo hyvin vaatimaton, mutta ympäröivä puutarha oli täysin ränsistynyt. Kuivunutta nurmikkoa, kuivuneita kasveja, kaikki todella väsyneen näköistä. Ihan ok jos olisin maksanut tästä vaikkapa kuusi euroa, mutta sisäänpääsy maksoi peräti 12 euroa! Kävin vielä jälkeenpäin lukemassa linnasta kirjoitettuja arviota ja olin kyllä hyvin hämmentynyt….

Amboisessa vietän vielä tämän päivän ja huomenna luvassa on linnakiertueeni viimeinen kohde Blois.

Kappeli, johon Leonardo da Vinci on haudattu

Saumur – kohde numero kaksi

Iltaa Saumurista! Saavuin tänne eilen alkuiltapäivästä. Junani Angersista Saumuriin oli peruttu, mutta seuraava lähti jo 40 minuuttia myöhemmin. Matka Saumuriin kesti vain noin 20 minuuttia. Asemalla ei takseja näkynyt, joten lähdin kävelemään tukahduttavassa kuumuudessa hotelliani kohti, jonne ei onneksi ollut kuin vajaan vartin kävelymatka. Hotellini Le Londers osoittautui aivan mahtavaksi valinnaksi. Huoneet ovat kaukana toisistaan, joten naapureista ei kuulu pihaustakaan ja oma huoneeni on kaiken lisäksi ylimmässä, eli toisessa kerroksessa. Kaunista huonettani hallitsevat punaisen, valkoisen ja harmaan sävyt, huone on valtava ja kylpyhuoneessakin mahtuisi tekemään kärrynpyöriä. Ainakin yhden. Piti oikein tarkistaa, mitä tästä upeudesta maksoin: 128 euroa kahdelta yöltä! Vaikka en jättänyt ilmastointia yöksi päälle pysyi huone ihanan viileänä ja nukuinkin paremmin kuin moneen viikkoon.

Saumur on osoittautunut pieneksi ja sympaattiseksi kaupungiksi. Tämä on aika nopeasti nähty ja kaksi yötä on ihan maksimi, mitä täällä kannattaa olla. Aikani ei kuitenkaan ole tullut pitkäksi, sillä olen nauttinut vähän hitaammasta lomailusta välillä, istuskellut kahviloissa, lukenut kirjaa ja piipahtanut paikallisessa kirjastossa. Kaupungin päänähtävyys on upea, vaaleakivinen linna, joka kohoaa kaupungin yläpuolella. Linnalle pääsee kiipeämään montaa kautta ja joka suunnasta se näyttää todella komealta. Kävin kiertelemässä linnaa ulkopuolelta jo eilen ja tänään menin tutustumaan sen sisätiloihin. Pääsylippu maksoi vain kuusi euroa, mutta linnan sisätilat olivatkin kyllä hyvin vaatimattomat. Yleisölle avoinna oli vain muutamia huoneita, joissa oli esillä kaikenlaista kippoa, kuppia ja seinävaatetta. Ei kovin mielenkiintoista enkä saanut kulutettua linnassa sisällä puolta tuntiakaan.

Saumurissa on turisteja aika paljon ja heistä valtaosa on eläkeläispariskuntia. Myös tässä hotellissa asukkaiden keski-ikä lienee 70 vuoden kieppeillä, ainakin aamiaisseurastani päätellen. Kyllä muuten ihmetytti kun eräskin rouva sujautti aamiaispöydässä rasvaisen croissantin käsilaukkuunsa. Luulin ettei näitä pihejä turisteja käy kuin Kanarian saarilla…

Huomenna matka jatkuu Toursiin.

Lauantai-iltaa Pariisista

Muutama päivä Pariisissa on sujahtanut nopeasti ja olen taas kävellyt jalkani tärviölle. Kelit ovat suosineet ja sateenvarjo onkin saanut jäädä matkalaukun pohjalle. Vietin kaksi ensimmäistä yötä internet-haun kannalta haastavasti nimetyssä Hôtel Paris Francessa ja nyt lepuuttelen Mercure Bercy -hotellissa, jonka valitsin sen sijainnin kannalta: Seinen toisella puolella, noin kolmen minuutin kävelymatkan päässä, esiintyy tänä iltana Lenny Kravitz.

Pari sanaa Paris France -hotellista. Se on edullinen kahden tähden hotelli, mutta putipuhdas, hiljainen ja kiva, puhumattakaan sen huippusijainnista lähellä République-aukiota. Ainoa moite tulee hyvin vaatimattomasta aamiaisesta, joka käsitti patonkia, croissantia, tuoremehua ja kahvia automaatista. Siinä kaikki. No, näilläkin eväillä lähti aamu käyntiin ja muuten hotellista ei siis ole kuin hyvää sanottavaa.

Taiteen parissakin olen ehtinyt aikaani jo viettää. L’Atelier des Lumières on hieno uusi näyttelytila, jossa järjestetään pelkästään digitaalisesti toteutettuja näyttelyitä. Tällä hetkellä näyttelytilassa pyörii Gustav Klimtin teoksiin pohjautuva näyttely. Taiteilijan teoksia heijastetaan seinille ja lattialle, ja ne liikkuvat ja muuttuvat musiikin säestäessä. Hauska uusi tapa kokea taidetta! Vaikka pidin näyttelystä kovasti, niin mitään wow-efektiä se ei aiheuttanut, sillä kävin kerran aikaisemmin katsomassa vastaavanlaisen näyttelyn Vincent van Goghin teoksiin perustuen. Tiesin jo siis vähän mitä odottaa, minkä lisäksi Glimtin taide ei ole itselleni kovin tuttua. Porukkaa näyttelyssä oli paljon, mutta ennakkoon ostamani lipun ansiosta pääsin jonottamatta sisään.

Toinen näyttely jossa kävin, olikin sitten perinteinen valokuvanäyttely Willy Ronisin upeista mustavalkoisista kuvista. Ronisin kuvat sijoittuivat lähinnä Pariisiin ja Provenceen ja suurin osa kuvista oli otettu vuosien 1950-80 välillä. Näyttely pyörii Bellevillessä Pavillon Carré de Baudoin -nimisessä näyttelytilassa. Kuvia oli paljon ja ilmainen näyttely oli hyvin suosittu.

Muutama päivä sitten sain rautatieyhtiöltä ilokseni meiliä, jossa kerrottiin, että huominen junani liikkuu lakosta huolimatta. Mainiota! Lähden siis alkuiltapäivästä suunnitelmieni mukaan kohti Loiren laaksoa, Angersin kaupunkiin. Mutta sitä ennen Lenny Kravitz.

Kissaystäväni Bellevillessä

Pääsiäinen Pariisissa

Pääsiäinen Pariisissa oli niin toiminnan täyteinen, etten ehtinyt tehdä reissun aikana muistiinpanoja ollenkaan. Mutta otetaanpa pieni kertaus viime viikonloppuun! Hotellikseni valikoitui tällä kertaa Marais’ssa sijaitseva My Hotel In France Marais (osoitteessa 2 bis Rue Commines), joka oli edullinen (vain 89€ 2hh) ja sijainniltaan aivan huippu Marais’n sydämessä. Hotelli osoittautui siistiksi, mutta huoneessa oli kuluneisuutta. Vedenkeitin löytyi, kuten myös hiustenkuivaaja. Olisin viihtynyt hotellissa ihan hyvin, elleivät seinät olisi olleet ihan paperia. Kaksi ensimmäistä yötä meni pieleen, koska naapurihuoneessa juteltiin -ihan normaalilla äänellä, ei huutaen- myöhään yöhön. Yläpuolella puolestaan kanta-askeltaja tömisteli menemään illat pitkät. Aloin jo miettiä, että oliko siellä ylimmässä kerroksessa jotain hotellin siivoojien tms tiloja, sillä en ymmärrä miten pienissä huoneissa olisi muuten vain pystynyt kävelemään ympäriinsä tömistellen. En siis tähän hotelliin aio palata, vaikka se muuten hyvin asiansa ajoikin.

Kevät oli myöhässä ja tällä kertaa kirsikkapuut eivät vielä juuri kukkineet, mutta vaaleanpunaisia magnolioita pääsin ihastelemaan. Lämpötilat pyörivät 10 asteen tienoilla ja viimeisenä päivänä mittari näytti jo 16 astetta.

Ohjelmassani oli The Spirit of Rock -niminen valokuvanäyttely ihan hotelliani lähellä olevassa galleriassa. Näyttelyssä oli esillä ranskalaisen valokuvaaja Philippe Hamonin 200 valokuvaa 80-luvun rock- ja punk-legendoista. Näyttely oli hieno ja upeaa oli myös se, että itse valokuvaaja sattui olemaan paikan päällä. En tiennyt tätä etukäteen ja pohdiskelin vain, että kuka mahtoi olla se miellyttävä herrasmies, joka lyöttäytyi näyttelyssä seuraani ja kertoi valokuvista. Lähtiessäni näyttelystä miehen henkilöllisyys selvisi, kun vaihdoin vielä pari sanaa henkilökunnan edustajan kanssa.

Cité de la Mode et du Design -nimisessä rakennuskompleksissa oli puolestaan esillä sveitsiläisen muotikuvaaja Peter Knappin valokuvia 60- ja 70-luvuilta. Graafiset ja usein mustavalkoiset kuvat miellyttivät minua kovasti. Kuvista olisi saanut lisätietoa kännykkäapplikaation avulla, mutta valitettavasti kuulokkeet jäivät hotellille. Myös rakennus itsessään oli näkemisen arvoinen; rujoa betonirakennelmaa koristivat kirkkaanvihreät portaikot ja kattoterassilta löytyi hauska surffiteemainen baari.

Kävin myös valokuvataiteen museossa, jossa oli esillä lukuisten eri valokuvaajien töitä. Mitään erityisen mieleenpainuvaa siellä ei ollut, mutta museon näyttelyt ovat kyllä aina käymisen arvoisia. Plussaa on myös se, että museoon harvemmin pitää jonottaa.

Olin etukäteen ladannut puhelimeeni JeFile-nimisen applikaation, jonka avulla saattoi varata tarkan vierailuajan Notre Damen katedraalin kellotorneihin. Ihan huippuhyvä idea, sillä usein torneihin on saanut jonottaa jopa tunnin. Applikaatioon ilmestyy aamulla aikaisin vapaita aikoja kyseiselle päivälle ja niistä voi napata itselleen sopivan. Applikaatio lähettelee muistutuksia, kun oma aika on lähestymässä. Kun oma aikaslotti sitten oli käsillä, piti siirtyä turvatarkastusjonoon ja siitä lipputiskille. Kaiken kaikkiaan erittäin tervetullut ja näppärä uudistus. Ja näköalat kellotorneistahan ovat aivan fantastiset yli kaupungin!

Tammikuussa pääsin ihastelemaan vintage-autojen paraatia Concorden aukiolla ja tällä kertaa menin katsomaan vanhojen autojen kokoontumisajoja Château de Vincennes -linnan liepeille. Tapahtuma oli tammikuista pienimuotoisempi, mutta kymmenittäin autokaunottaria oli kuitenkin näytillä tälläkin kertaa. Kuten tammikuussakin myös tällä kertaa keli oli surkea; taivaalta tuhersi tihkua ja viileä tuuli meni luihin saakka.

Tällä kertaa sain Pariisiin pariksi päiväksi seuraksi siskoni, jonka kanssa kävin syömässä todella kivassa, japanilaisessa ravintolassa nimeltään Kushikatsu Bon. Suurin osa ravintolan istumapaikoista sijaitsi tiskin ympärillä niin, että pääsimme seuraamaan lähietäisyydeltä kokin työskentelyä. Ruoka oli herkullista, palvelu mukavaa ja tunnelma rento. Kahden tunnin aikana nenän eteen tuli toinen toistaan herkullisempia vartaita ja muita herkkuja, joita dipattiin erilaisiin kastikkeisiin. Suosittelen.

Olin liikkeellä käsimatkatavaroilla, joten shoppailulle ei onneksi ollut juuri mahdollisuuksia – paitsi että kyllä sinne laukkuun silti yksi uusi kirja sujahti…

Seuraava reissuni on kesäkuussa, jolloin tarkoituksenani oli lähteä Pariisin kautta kiertämään junalla Loiren laaksoa, mutta Ranskan rautatieyhtiö SNCF:n kolmen kuukauden lakko on nyt torpedoimassa tätä ja näyttää siltä, että matkani kutistuu viikon reissuksi Pariisissa. Toivon kuitenkin, että sopu vielä syntyy ja pääsen tutkimaan Loirea kesällä.