Pariisissa Al Pacinon perässä

Huh, mikä yllätysreissu Pariisiin!

Yritin kuukausi sitten saada lipun An Evening with Pacino -tapahtumaan, joka järjestettäisiin kahtena iltana pariisilaisessa teatterissa. Liput tulivat myyntiin eräänä syyskuisena tiistaina aamukahdeksalta ja kahden tietokoneen taktiikasta huolimatta halvimmat liput menivät sekunneissa sivu suun ja jäljelle jäi enää 350 ja 950 euron hintaisia lippua. Tällaisia hintoja en sentään suostunut maksamaan, vaikka kalleimpaan lippuun kuuluikin tapaaminen ja valokuva Al Pacinon kanssa. Ehdin jo melkein unohtaa koko tapahtuman, kunnes viime viikon torstaina tietokoneeni ruudulla vilahti sähköposti kyseisestä teatterista. Klikkasin auki uutiskirjeen, jossa hehkutettiin tapahtumaa ja kerrottiin, että he ovat saaneet vielä myyntiin pienen määrän lippuja kaikista hintakategorioista. Laiskasti klikkasin itseni nettikauppaan ja kokeilin huvikseni josko 90 euron lippuja olisi saatavilla – mitä en todellakaan uskonut. Mutta kuinka ollakaan! Lippu sujahtikin ostoskoriini ja sivusto kysyi haluanko printata lipun kotona vai noutaa teatterilta…

Iski kauhea paniikki. Olenko siis ihan oikeasti saamassa lippua?? Tapahtuma olisi jo seuraavalla viikolla! Avasin nopeasti Finnairin nettisivut ja hain lentoja vain huomatakseni, että ne maksaisivat lähes 800 euroa. Jaahas, ajattelin, tähän se sitten kariutui. Klikkasin kuitenkin auki Norwegianin sivut ja huomasin että 270 eurolla saisin justiinsa sopivat lennot. Kävin viimeistelemässä Pacino-lipun oston ja ostin sen jälkeen lennot. Huh, olin siis lähdössä Pariisiin neljän päivän päästä!

Niin, sittenhän tarvitsin vielä hotellin….ja kuinka ollakaan, Pariisi näytti hotellien osalta lähes täyteen varatulta. Jäljellä näytti olevan vain todella kalliita, vähintään 500 euroa yöltä maksavia hotelleja eikä Airbnb-tilannekaan näyttänyt yhtään paremmalta. Kahlasin parin tunnin aikana läpi kymmeniä hotelleja, mutta kaikki kohtuuhintaiset paikat huusivat eioota. Karmea tilanne. Löysin lopulta huoneen samasta hotellista, missä olin yöpynyt pari viikkoa aiemmin. Hinta oli tosin heilläkin noussut huimasti, mutta koska vaihtoehtoja ei oikein ollut, niin varasin kyseisen hotellin. Olin toisaalta kuitenkin iloinen päästessäni tuttuun ja hyväksi havaitsemaani hotelliin.

Kun kahden yön pikareissu oli kaikin puolin kasassa, varasin itselleni vielä paikan Notre-Damen katedraalin valo- ja äänispektaakkelista Dame de Coeur, joka meni Pariisissa viikon ajan. Tapahtuma järjestettiin Notre-Damen aidatulla aukiolla kahdesti illassa. Se oli ilmaistapahtuma, mutta paikka piti varata etukäteen.

Intoa täynnä hyppäsin siis Norwegianin siiville maanantaina ja saavuin Pariisiin iltaseitsemältä. Pääsin Orlyn lentokentältä nopeasti Gare du Nordille, josta hyppäsin metroon ja ajoin jo tuttuakin tutumpaa reittiä République-aukiolle. Heitin kamat hotellihuoneeseen ja syöksyin uudelleen metroon ja kohti Notre-Damea. Onneksi olin sujauttanut passin pikkulaukkuuni, sillä turvatarkastuksessa tsekattiin henkkarit. Sain yllättävän hyvän paikan aukiolta vaikka ihmisiä oli todella paljon, ja nautin suunnattomasti 25 minuutin mielettömän upeasta spektaakkelista. Jo pelkästään tämän tapahtuman takia kannatti Pariisiin lähteä ja minullahan olisi vielä itse reissun päätapahtuma odottamassa seuraavana iltana! Olo oli edelleen epätodellinen, mutta onnellinen.

Seuraavana iltana lähdin hyvissä ajoin kohti Théâtre de Paris -teatteria, jonka edessä odotteli jo valokuvaajia ja faneja. Kävin kysymässä henkilökunnalta milloin ovet aukeaisivat ja lähdin vielä läheiseen ravintolaan teelle. Puoli kahdeksan maissa menin takaisin teatterille jonottamaan. Itse tähtikin saapui paikalle kirkumisesta ja huudosta päätellen, mutta en nähnyt hänestä vilaustakaan toisten selkien takaa. Lyhyen jonottamisen ja turvatarkastuksen jälkeen pääsin sisään teatteriin, ja jännitys alkoi tiivistyä. Kahdeksan maissa pääsimme itse saliin, joka oli upea punaisine sametti-istuimineen ja kultakoristeineen. Iloinen yllätys oli se, että halpispaikaltani oli ihan hyvä näkyvyys ja koska tapahtumassa käytettiin myös screeniä, ei minun tarvinnut turvautua mukaani ottamiin teatterikiikareihin lainkaan.

Puoli yhdeksän jälkeen show alkoi. Noin 10 minuutin vauhdikkaan leffakoosteen jälkeen Al Pacino ilmestyi lavalle ja yleisö sekosi aivan täysin. Kahden ja puolen tunnin ajan tuo 78-vuotias charmikas ja karismaattinen veijari piti yleisön täysin näpeissään. Hän kertoi meille nuoruudestaan, siitä miten hän päätyi alalle, elokuvistaan sekä teatteri- ja ohjaustyöstään. Illan mittaan screeniltä näytettiin lyhyitä kohtauksia Pacinon elokuvista, minkä jälkeen hän aina kertoi tarinoita kyseisten elokuvien taustoilta. Yleisö sai esittää Pacinolle kysymyksiä, mikä oli välillä vähän kiusallista kuultavaa (”ystävälläni on tänään syntymäpäivä, voitko sanoa hänelle hyvää syntymäpäivää ja pääseehän hän kanssasi yhteiskuvaan?”, ”voitko antaa minulle jotain elämänohjeita?”), mutta rautaisena ammattilaisena Pacino hoiti tietysti hassuimmatkin kysymykset tyylikkäästi. Ilta päättyi Al Pacinon lausumaan Oscar Wilden runoon, mikä oli täydellinen lopetus hienolle, hauskalle ja ikimuistoiselle illalle.

Seuraavana päivänä ehdin vielä piipahtaa juutalaismuseon Sigmund Freud -näyttelyssä sekä Shakespeare & Company -kirjakaupan Aggie-kissaa moikkaamassa, ja sitten pikavisiitti Pariisiin olikin jo lopuillaan. Kerta kaikkiaan mahtava reissu, jota varmasti muistelen vielä pitkään.

pacino

Mainokset

Kiitos Pariisi, jalkani ovat taas tohjona

Saavuin Pariisista eilen illalla kotiin, joten otan vielä katsauksen loppuloman tapahtumiin kotisohvalta käsin.

Lauantaina minulla oli varattuna paikka opastetulle kierrokselle Tour Saint-Jacquesiin. Kyseessä on Marais’ssa sijaitseva torni, johon yleisö on pääsyt tutustumaan vasta vähän aikaa. Omin päin sinne ei pääse, vaan lippu pitää ostaa netistä etukäteen tietylle päivälle ja kellonajalle. Meitä oli n. 15 ja itseäni lukuunottamatta muut olivat ranskalaisia. Opas kertoi tornin historiasta ennen torniin kapuamista kuten myös kahdella tasanteella matkalla ylös. Hän puhui ranskaa ja kieltämättä osa jutuista meni minulta aika lailla ohi… Tornin historiaa enemmän itseäni kuitenkin kiinnostivat ylhäältä avautuvat näköalat, ja 300 rappusen kiipeämisen jälkeen pääsimmekin ihastelemaan Pariisia yläilmoista. 360 asteen esteetön näköala olikin todella hulppea ja aikaa valokuvaamiseen oli riittävästi. Kierros kesti yhteensä n. 50 minuuttia ja oli ehdottomasti käymisen arvoinen!

Koska Marais’ssa jo valmiiksi olin, niin piipahdin kaupungintalolla katsomassa näyttelyä, joka koostui naisvalokuvaajien Marie Claire -lehdelle ottamista kuvista. Ilmainen näyttely oli pieni ja kiva, mutta eipä siitä jäänyt kauheasti pureskeltavaa. Lähellä kaupungintaloa oli jokin aika sitten menehtyneen muotisuunnittelija Azzedine Alaîan galleria, jossa meni hänen vuoden 1992 kesäkokoelmansa näyttely. Käväisin sielläkin. Se oli niinikään pieni ja sympaattinen, ja hyvin nopeasti läpikäyty.

Lauantain ohjelmaani kuului vielä vierailu Centre Pompidoussa, jossa meni sveitsiläisen valokuvaaja Sabine Weissin näyttely. Siitä tykkäsin kovasti! Weissin kuvissa valo ja varjo tasapainottelevat suorastaan lumoavasti. Näyttely oli ilmainen, mutta maksoin vielä vitosen päästäkseni Pompidou-keskuksen näköalatasanteelle. Näköalat sieltäkin olivat komeat, mutta eivät kuitenkaan vetäneet vertoja Tour Saint-Jacquesin vastaaville. Jalat olivat tässä vaiheessa niin tohjona, että menin hetkeksi istuskelemaan Pompidoun kahvilaan. Kävin lopuksi vielä kiertämässä museon upean kirjakaupan, jonka taidekirjakokoelma sai taas haukkomaan henkeä. Kirjakaupassa aikaa vietti myös jäätävän kokoinen hiiri, jota ensin luulin koriste-esineeksi. Mutta ei, ei se ollut….

Lauantai-iltana Pariisissa alkoi vuosittainen Nuit Blanche -taidetapahtuma, joka kesti iltaseitsemästä aamuseitsemään. Piipahdin muutamassa esityksessä, mutta ne olivat sen verran erikoisia, etten oikein ymmärtänyt niiden päälle. Eräässä esityksessä nainen ja mies pitelivät mikrofoneja viemärien vieressä, joista vesi pulppusi kadulle. Veden äänet kuuluivat kaduilla olleista isoista kaiuttimista ja siinä se esitys sitten olikin 😀 Tapahtumia oli kuitenkin kymmenittäin, joten varmasti joukossa oli paljon mielenkiintoisiakin juttuja, mutta koska olin koko päivän ollut jo liikkeellä, niin luovutin Nuit Blanchen suhteen.

Sunnuntai meni lähinnä Marais’ssa pyöriessä ja kotimatkaan asennoituessa. Tähän saakka kelit olivat olleet mahtavat, mutta sunnuntaina aamupäivällä satoi ja loppupäivän taivas oli tasaisen harmaa. Tulipa viimein myös villapaidalle käyttöä!

Reissu oli jälleen kerran toiminnan täyteinen ja oikein onnistunut. Mielelläni olisin jäänyt vielä nauttimaan lokakuisesta Pariisista, mutta jalat kyllä kiittivät kun lösähdin lentokoneeseen. Seuraava reissu siintää joulun jälkeen ja silloin matkakohteena on…yllätys yllätys: Pariisi.

tour1

tour3

tour2

Pariisi lokakuussa – kaupunki parhaimmillaan

Karl Lagerfeld -näköisilmapallo lapsen kourassa, nenä kirjassa kaupungilla kulkevat ihmiset, pikkupoika rusetti kaulassa metrossa, miesten kaulaliinasesonki, palomiehet aamuisella juoksulenkillä, vuohi Tuileries’n puistossa – kyllä, olen taas Pariisissa.

Kaupunki otti minut vastaan auringonpaisteella ja yli 20 asteen lämpötilalla, joten mukaan varmuuden vuoksi (”illalla tulee kylmä”) pakkaamani villapaidat ovat jääneet matkalaukkuun. Hotellikseni valikoitui tällä kertaa Ibis Avenue de la République rauhallisella sivukadulla lähellä République-aukiota. Ylimmässä kerroksessa sijaitseva huoneeni on ihanan hiljainen enkä ole ensimmäiseen kahteen yöhön kuullut pihaustakaan naapurihuoneista tai ulkoa. Hotelli on kivan pieni, vain viitisenkymmentä huonetta. Jännittävä yksityiskohta huoneessani on se, ettei vessaan ole ovea, vaan sängystä näkee suoraan wc-istuimelle. Ei kai hotelli tällaiseen huoneeseen oikeasti voi majoittaa kahta ihmistä…?

Tähän mennessä olen käynyt Alphonse Mucha-näyttelyssä, Yves Saint Laurent -museossa, Panthéonissa tervehtimässä Simone Veiliä, Mark Seligerin valokuvanäyttelyssä ja Charles Aznavourin muistotilaisuudessa. Sekä ottanut tietysti satoja valokuvia!

Alphonse Mucha -näyttely oli laaja ja kiinnostava, mutta Musee du Luxembourgin ahtaus ja ihmisten paljous veivät vähän iloa visiitistä. YSL-museossa sen sijaan oli hyvinkin väljää, vaikka uusi näyttely oli vasta auennut. Vastikään menehtynyttä Charles Aznavouria muistettiin Invalides-kirkon tilaisuudessa, jota pystyi seuraamaan aukiolle pystytetyltä screeniltä. Vieraiden joukossa olivat mm. presidentit Sarkozy ja Hollande sekä tietysti nykyinen presidentti Macron puolisoineen. Macron piti puheen tapahtumassa, mutta sitä en jäänyt katsomaan. Invalides-aukiolta lähdin muistelemaan vuosi sitten menehtynyttä Simone Veiliä, joka siirrettiin tänä kesänä Panthéonin kryptaan. Veil on vasta viides nainen, jolle kyseinen kunnia on suotu. Piipahdin samalla reissulla sanomassa heipat myös Voltairelle ja Victor Hugolle, joiden hautapaikat Panthéonista myös löytyvät.

Lokakuu on ihanaa aikaa olla Pariisissa. Kaupunki on herännyt eloon kesälomien jälkeen ja on tapahtumia pullollaan. Puiden lehdet ovat kauniin keltaiset ja ilma on raikas; aamuisin on mukavan viileää, mutta päivällä lämpötilat nousevat niin, että terassilla voi nauttia iltapäiväkahvit. Huono asia ei ole sekään, että romanialaiset taskuvarasjoukot näyttävät poistuneen lähes kokonaan kaupungista. Lieneekö heidän vuoronsa lomailla? Ainahan kaupungissa taskuvarkaita on, mutta tuntuu, ettei tällä kertaa tarvitse ihan kauhean tiukasti puristaa käsilaukkuaan ja puhelintaan. Kesäisin nämä tyypit vaanivat turisteja mm. Tuileries’n puistossa, mutta nyt siellä saa rauhassa kävellä ja nautiskella syksyn kauneudesta.

Voi kun voisin joskus viettää Pariisissa kokonaisen lokakuun.

Taidetta ja arkkitehtuuria – niistä oli Wienin-matkani tehty

Oli niin tiivistahtinen Wienin-matka, etten sieltä enää jaksanut enkä ehtinyt matkapäiväkirjaa kirjoitella. Palasin eilen illalla kotiin, mutta teen tässä vielä katsauksen loppuloman tapahtumiin.

Torstai oli täynnä ohjelmaa. Ostin päivälipun julkista liikennettä varten ja lähdin heti aamulla tutustumaan kuuluisaan Hundertwasserhausiin. Asuinrakennuksen värikkyys, epäsymmetriset linjat ja mosaiikkikoristeet saivat aikaan Liisa ihmemaassa -fiiliksen. Talo on ihan tavallisessa asuinkäytössä, mutta ilmeisesti sisäpuolelta se on huomattavasti normaalimpi. Mahtaa asukkaita potuttaa, kun talon edessä on kameroillaan ikkunoihin tähtäävien turistien jatkuva virta…

w15

w3

Hundertwasserhausilta ajoin lyhyen metromatkan takaisin keskustaan. Tankkaustauon jälkeen oli vuorossa päivän urheilusuoritus, eli kiipeäminen 343 rappusta Stephansdomin katedraalin torniin. Kapea portaikko ja vähän väliä joku vastaan tullut turisti tekivät noususta hieman haastavan. Kun lopulta pääsin puuskuttaen perille, oli vastassa pettymys. Tornin huipulla olikin matkamuistomyymälä, jonka pienistä ikkunoista sinänsä ihan komeaa maisemaa pääsi kurkkimaan. Rappusten kiipeäminen oli jo oma urakkansa, mutta alaspäin palaaminen tuntui vielä hankalammalta. Jalat jo hieman tärisivät ja kapea portaikko ei tuntunut loppuvan koskaan. Tulipahan suoritettua!

Seuraavaksi hyppäsin taas metroon ja lähdin tutustumaan paikallisen kauppakorkeakoulun kampusalueeseen, jonne muuten järjestetään myös opastettuja arkkitehtuurikierroksia. Alue olikin komeaa katseltavaa! Modernit ja värikkäät rakennukset saivat minut muistelemaan omia opiskeluaikojani Turun kauppakorkeakoulun hyvin harmaassa ympäristössä. Kampuksella oli myös kivan oloisia kahviloita ja ruokapaikkoja, ja futurististen talojen reunoille oli istutettu kukkia vastapainoksi.

w4

w-9

Päivän ohjelma ei suinkaan ollut tässä, vaan menin vielä Westlich-nimiseen pieneen valokuvataiteen ja kamerahistorian museoon. Siellä meni Vivian Maierin aivan upea valokuvanäyttely. Maier elätti itsensä lasten- ja taloudenhoitajana ja käytti vapaa-aikansa valokuvaamiseen. Hän kuoli vuonna 2009 perheettömänä, köyhänä ja tuntemattomana. Maierin valokuvat löytyivät vasta hänen kuolemansa aikoihin ja ne nostivat hänet lähes yhdessä yössä mestarivalokuvaajien joukkoon. Traagista, että tämä tapahtui liian myöhään Maierin kannalta.

Westlich-museo sijaitsee Neubaun kaupunginosassa, josta löytyy todella paljon kivoja, trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita. Niinikään viereinen Mariahilfin alue on tunnettu moderneista ja viihtyisistä kahviloistaan, kuten myös katutaiteesta. Pidin kovasti molemmista alueista.

Perjantain ohjelmassa oli Belvederen museo, jossa sijaitsee Gustav Klimtin Suudelma-teos. Museossa olikin havaittavissa Louvre-ilmiö: turistit pörräsivät yhden teoksen ympärillä, mutta muualla museossa sai tutustua taideteoksiin lähes itsekseen. Belvederessä meikäläiseltä meni taas hermo aasialaisiin turistiryhmiin, jotka ryysivät, tuuppivat ja sohivat kännykkäkameroillaan kiinnittämättä mitään huomiota muihin ihmisiin. Voin olla hyvin väärässäkin, mutta näytti siltä, etteivät he edes tutkineet teoksia vaan räpsivät vain kuvia toisistaan taideteosten edessä….

Lauantaina lämpötila kohosi entisestään yli 30 asteen ja reissuväsymys alkoi jo painaa. Aamupäivällä kiertelin vielä kaupunkia ja iltapäivällä lähdin tapaamaan suomalaisystävää, joka sattui olemaan kaupungissa. Lähdin hyvissä ajoin lentokentälle ja nautin ilmastoidun kentän palveluista. Kahden tunnin lento meni (kuin) siivillä netissä surffaillen, sillä Finnair tarjosi tälle lennolle ilmaisen wifin.

Kaiken kaikkiaan Wien oli todella kiva reissukohde taiteen ja arkkitehtuurin ystävälle. Olin kuvitellut, että koko kaupunki on pramea ja mahtipontinen, mutta ilokseni huomasin sieltä löytyvän myös katutaidetta, konstailemattomia ravintoloita ja kahviloita sekä rosoisuutta. Ja ne museot ja näyttelyt! Ainakin tällä hetkellä kaupungissa meni niin upeita näyttelyitä, että jo pelkästään niiden takia kannatti reissu tehdä. Lähtisinkö Wieniin uudestaan? Ehkä! Varsinkin jos tiedossa on taas jotain kiinnostavia näyttelyitä tai vaikkapa keikka.

w2

Rock me Amadeus

Terveiset Wienistä! Muutaman päivän loma Itävallassa on alkanut mainiosti. Aamulento Helsingistä toi minut tänne tiistaina jo kymmeneksi ja lentokenttäjuna kiidätti minut 16 minuutissa kaupungin keskustaan. Koska sää oli aurinkoinen ja olin liikkeellä käsimatkatavaroilla, niin katsoin kännykän kartasta suunnan ja kävelin reilun 20 minuutin matkan Motel One Staatsoper -hotellilleni. Ilokseni sain huoneen saman tien, vaikka kello ei ollut vielä kahtatoistakaan. Huoneeni osoittautui pieneksi, sieväksi ja tahrattoman puhtaaksi. Ilmastointi on toiminut erinomaisesti eikä huoneeseen ole kuulunut ääniä, joten olen nukkunut ainakin pari ensimmäistä yötä kuin tukki! Huoneessani on itse asiassa niin hiljaista, että ellen aulassa ja aamiaisella olisi nähnyt ihmisiä, olisin epäillyt olevani hotellin ainoa asukas.

Ensimmäinen päivä sujui kaupunkia pintapuolisesti tutkiessa. Hotellini sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla, joten olen toistaiseksi liikkunut kävelemällä. Sen verran varsinaisia turistihommia jo ekana päivänä tein, että vierailin Itävallan Kansalliskirjastossa. Huh, miten hieno paikka se oli, kuten kuvista voi päätellä! Alkuillasta tapasin wieniläistuttavani, johon olin Instagramin kautta tutustunut. Kävimme teellä ja rupattelimme kolme tuntia lähinnä Pariisista, josta me molemmat kovasti pidämme. Olin saanut häneltä jo aiemmin ravintolavinkkejä ja nyt sain vielä muutaman vinkin kivoista valokuvauskohteista.

Nämä kolme kuvaa ovat kansalliskirjastosta

Keskiviikko olikin sitten museopäivä. Hotellini lähellä sijaitsee MuseumsQuarter, museokeskittymä, josta keskiviikolle valikoitua kaksi museoa; Modernin taiteen museo Mumok ja Leopold-museo. Mumok oli suoraan sanottuna vähän tylsä, mutta Leopold-museo räjäytti tajunnan! Leopoldissa oli peräti viisi näyttelyä, jotka kävin kaikki läpi. Kohokohdiksi nousivat Gustav Klimtin näyttely ja WOW! The Heidi Horten Collection. Heidi Hortenin kokoelma oli aivan ällistyttävän komea pläjäys modernia taidetta. Esillä oli vaikka mitä; Damien Hirstiä, Andy Warholia, Marc Chagallia, Joan Miróa, Picassoa, Edvard Munchia, Francis Baconia, René Magrittea jne jne. Kymmenen pistettä tälle näyttelylle!

Illalla menin vielä Albertina-museoon, jossa oli niinikään monta näyttelyä esillä. Museon päänäyttely oli Monet bis Picasso -kokoelma, jonka lukuisat impressionistiset työt ihastuttivat kovasti. Vielä enemmän kuitenkin pidin Alfred Seilandin valokuvanäyttelystä. Värivalokuviin erikoistunut Seiland oli kuvannut paljon kotimaataan Itävaltaa, mutta myös Yhdysvaltojen tienvarsikaupunkeja. Vaikka enemmän pidänkin mustavalkokuvista, oli Seilandin työt mielestäni värikkyydestään huolimatta tasapainoisia ja kauniita.

Muutama sana Wienistä yleisesti. Kaupungin ilmapiiri on leppoisa ja rento, vaikka ihmisiä varsinkin näin kesällä on paljon. Iholle työntyviä kerjäläisiä ei onneksi ole näkynyt. Kivoja kahviloita ja ravintoloista on valtavasti ja hintataso on mielestäni yllättävän maltillinen. Yllättävää on myös se, että asiakaspavelun taso on aika kirjavaa. Ystävälliset tyypit ovat todella ystävällisiä, mutta ne nihkeämmät ovat sitten todella nihkeitä….

Kerronpa esimerkin vähemmän miellyttävästä kohtaamisesta. Menin oikeustalolle, koska tiesin että siellä on komea portaikko, jota saa käydä kuvaamassa. Turvatarkastuksessa oli töissä mieshenkilö, joka katsoi parhaaksi keskustella pelkästään saksaksi tiuskimalla. Ystävällisesti selitin, etten puhu saksaa ja että menisin valokuvaamaan sisälle. Hän jatkoi kiukkuista mölyämistään, mutta pääsin kuitenkin sisälle. Kun olin saanut kuvattua ja ihasteltua taloa aloin laskeutua portaikkoa, jossa kaksi nuorehkoa naisturistia ottivat toisistaan kuvia. He eivät tehneet siitä numeroa ja käyttäytyivät rauhallisesti, mutta turvatarkastaja näki tilanteen ja tuli huutamaan heille, että täällä ei pelleillä tms (en saanut ihan tolkkua saksan taidoillani, mutta viesti oli selkeä) ja käski heidät välittömästi rakennuksesta ulos. Oletan, että häntä nyppi valokuvaavat turistit, mutta olihan tuollainrn käytös nyt täysin pöyristyttävää, kun sisällä kuitenkin kuvia sai ottaa. Pyörittelin silmiäni hänen työparinaan olleelle naiselle, joka hymyili vaivautuneesti ja kohautti hartioitaan. Kaikenlaista.

Ajattelin ennen matkaa, että voisin piipahtaa junalla tunnin matkan päässä sijaitsevassa Bratislavassa, mutta en minä täältä mihinkään lähde. Wienissä on niin paljon nähtävää, että täällä menee kevyesti koko loma lauantai-iltaan saakka.

Oikeustalo

Blois yllätti kauneudellaan

Viimeiset lomapäivät menivät niin ripeästi, etten ehtinyt kirjoitella matkapäiväkirjaani ollenkaan. Olen jo kotona, mutta otanpa vielä katsauksen Blois’hin sekä Pariisin viimeisiin päiviin.

Blois’n hotellini oli ihan aseman vieressä sijaitseva Best Western Blois Château, jonne pääsin asemalta tosiaankin parissa minuutissa. Kuten myös Toursin Best Westernissä, oli hotellin respa täälläkin vähän välinpitämätön ja innoton, mutta huoneeni sentään oli erinomaista tasoa: kaunis, siisti ja kylppärikin suorastaan suuri. Koska olisin Blois’ssa vain yhden yö ei aikaa ollut hukattavaksi, joten lähdin heti suorittamaan kiertueeni viimeistä linnaa. Le Château Royal de Blois oli ulkoapäin vaatimaton (ainakin verrattuna aiemmin näkemiini linnoihin), mutta sisätiloiltaan viimeisen päälle laitettu. Huoneiden värikkäät tapetit, moniväriset lattialaatat ja koristellut katot saivat silmät sikkaralle ja kameran laulamaan. Voimme olla montaa mieltä siitä oliko linnan sisustus kaunista, mutta ainakin se oli yltäkylläistä!

bloislinna2

bloislinna4

Blois’n vanhakaupunki sen sijaan yllätti kauneudellaan ihan puskista. Historiallinen keskus oli yllättävän suuri ja se oli täynnä mutkitteleviä kujia, korkeuseroja, mukulakivikatuja ja keskiaikaisia rakennuksia. Kaikkialla oli siistiä, puhdasta ja turvallisen oloista.

Illallispaikaksi onnistuin löytämään varsinaisen turistirysän: mitä romanttisin sisäpiha, jota koristivat haarniska, rönsyilevät kukat ja värivalot….ja ruoka olikin sitten kallista ja aika lailla ala-arvoista. Oh well, onneksi heillä oli sentään miljöö kunnossa!

loirenlaakso-24

loirenlaakso-25

IMG_2964

Seuraavana aamuna tein vielä pikaisen kierroksen vanhassakaupungissa ennen kuin hyppäsin Pariisiin menevään junaan. Junamatka sujui leppoisasti ja Austerlitzin asemalta otin taksin vanhaan tuttuun Paris France -hotelliin Rue de Turbigolle. Tällä kertaa sain huoneen ylimmästä, seitsemännestä kerroksesta ja huone oli entistä paljon isompi ja komeampi – lukuunottamatta patjaa, joka oli sivuilta melko likainen. Näköala huoneesta oli upea ja sieltä kelpasi ihastella auringonlaskua.

Viimeisten päivien ohjelmanumerona Pariisissa oli intialaisen Subodh Gubtan näyttely Monnaie de Parisissa. Olin ostanut lipun etukäteen netistä keskiviikkoillalle klo 19.00, jolloin museossa oli ilta-aukiolo klo 21.00 saakka. Tai siis piti olla…. Kun tulin mestoille minulle ilmoitettiin, että museo on kiinni. Osoitin lippuani ja selitin että olin ostanut sen seitsemäksi ja museohan on yhdeksään saakka auki. Minut ohjattiin toiselle sisäänkäynnille, josta hieman ihmettelevän vartijan ohi pääsin kuitenkin sisään. Museon sisäpihalla oli porukkaa ja näytti tosiaankin siltä, että siellä olisi ollut yksityistilaisuus. Museon ovia alettiin sulkea, mutta pääsin kuitenkin livahtamaan sisään museon toisesta päästä, josta yleensä poistutaan. Kysyin siellä henkilökunnalta, että onhan museo auki yhdeksään ja minulle vakuutettiin näin olevan. Pääsin siis sisään ja suoraan suurimpaan museosaliin, jossa Guptan päätyö Very Hungry God oli koko komeudessaan. Huoneessa ei muita ollut, joten pääsin räpsimään kuvia vapaasti. Ehdin käydä läpi pari seuraava huonetta, kunnes naispuolinen vartija tuli luokseni ja ilmoitti, että museo tosiaankin on poikkeuksellisesti suljettu ja että minun pitää poistua. Ihmettelin poistuessani lippuasiaa ja henkilökunta oli yhtä kummissaan kuin minäkin. Koska lähtisin maasta jo seuraavana päivänä he lupasivat korvata lipun minulle. Lipputoimisto oli kuitenkin kiinni, mutta sain sen email-osoitteen, jonne pyysivät lähettämään viestiä ja pyytämään korvausta. Niin sitten teinkin heti seuraavana päivänä, mutta vieläkään ei sieltä ole vastausta kuulunut, yllätys yllätys….Mitä tästä opimme? Ei kannata jättää tärkeitä näyttelyitä reissun viimeiseen päivään!

Kotiinpaluupäivä oli lakkopäivä ja siksi vain joka toinen RER B -juna kulki lentokentälle. Tästä huolimatta ei junassa ollut pahaa ryysistä ja pääsin sujuvasti lentokentälle. Vaikka reissu oli upea niin oli mahtavaa päästä lopulta kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan. Monta viikkoa en kotona sitten olekaan, sillä Wienin-reissu odottelee jo heinäkuun lopussa.

auringonlasku

Toursin kautta Amboiseen

Saumurista lähtiessäni junani oli jälleen kerran supprimé eli peruttu, mutta onneksi tälläkin kertaa pääsin matkaan jo vajaan tunnin odottamisen jälkeen. Hotellini Best Western L’Artist sijaitsi lähellä Toursin asemaa ja pääsin isoon ja viihtyisään huoneeseeni saman tien. Heitin kasan pestävää pyykkiä respaan ja ilokseni sain ne vielä samana iltana puhtaana huoneeseeni.

Seuraavana päivänä lähdin Touraine Evasionin järjestämälle kokopäiväretkelle katsomaan neljää eri linnaa. Hintaan ei kuulunut kuin kuljetukset, mutta opas tuli porukkamme kanssa aina lippuluukulle, koska saimme hänen kauttaan halvemmat pääsyliput. Muuten saimme kierrellä linnoissa vapaasti eikä onneksi tarvinnut oppaan perässä raahustaa. Päivän linnat olivat Azay Le Rideau, Villandry, Chambord ja Chenonceau. Näistä upein ulkopuolelta oli Chambordin linna ja sisäpuolelta Chenonceau. Chambord oli valtavan kokoinen vaalea satulinna, jonka terassilta oli uljaat maisemat linnan puistoon. Chenonceaun linna puolestaan oli yllättävänkin pieni, mutta huoneet oli hienosti entisöity ja kaikkialla oli valtavia, tuoksuvia kukka-asetelmia. Villandryn linnan puutarhan näkemistä odotin kovasti, mutta harmillisesti kaikki kukat eivät vielä kukkineet, joten geometrisesti muotoiltu puutarha ei ollut niin näyttävä mitä se heinä-elokuussa olisi ollut. Klo 09.30-19.15 kestänyt retki maksoi 60 euroa ja oli mielestäni oikein onnistunut. Vähän pidemmänkin aikaa olisin tietyissä linnoissa halunnut aikaa viettää, mutta tulipahan käytyä mestat tehokkaasti läpi. Autossa oli aamupäivällä lisäkseni kaksi vanhempaa ranskalaispariskuntaa, yksi ranskalaisnainen ja yksi meksikolaisnainen. Iltapäivällä porukka vaihtui muutaman hengen verran.

Mutta se Toursin kaupunki. Jostain syystä sain kaupungista vain huonoja viboja, mitä en osaa edes ihan tarkalleen selittää. Fiiliksiä ei ainakaan nostanut se, että näin jonkun naisen hakkaavan koiraansa joen rannassa. Hotellin respa oli vähän välinpitämätön ja kaupungilla yksi mies tuli varmistamaan etten vaan ollut kuvannut häntä kun katukuvaa otin. Pieniä juttuja, mutta vaikuttivat kokonaisfiilikseeni niin, että päätinkin lähteä seuraavan paikkaan eli Amboiseen sunnuntain sijasta jo lauantaina. Oli lakkopäivä, mutta suurin osa paikallisjunista näytti kulkevan. Soitin Amboisen hotelliini ja sain ilokseni kuulla että huoneeni olisi käytettävissäni ja lauantaina. Mahtavaa! Marssin Best Westerniin ja ilmoitin lähteväni jo päivää aikaisemmin. Valitettavasti jouduin maksamaan vielä yhdestä yöstä, sillä minun olisi pitänyt perua yö jo edellisenä päivänä klo 16.00. Halusin kuitenkin niin paljon Toursista pois, ettei 90 euron menetys juurikaan harmittanut.

Amboise on oppaiden mukaan turistirysä ja keskellä päivää kylän keskusta onkin ihan tupaten täynnä turisteja. Kyseessä ilmeisesti ovat kuitenkin päiväretkeilijät, sillä aamulla ja illalla kylä on mukavan hiljainen. Enkä kyllä ihmettele, että ihmiset täällä viihtyvät. Kaupungin linna on komea, Leonardo da Vincin talo ja hautapaikka sijaitsevat keskustassa ja muutenkin täällä on varsin kaunista. Da Vincin lisäksi muitakin suurmiehiä lienee täällä liikkunut – Mick Jaggerillä on nimittäin linna viiden kilometrin päässä! Ei ole Mickiä toistaiseksi näkynyt, vaikka hän saattaa hyvinkin linnassaan juuri nyt olla, sillä The Rolling Stonesilla on seuraava keikka Marseillessa muutamana päivän kuluttua ja edellinen keikka Berliinissä oli niinikään pari päivää sitten.

Leonardo da Vincin koti 1516-1519

Heti ensimmäisenä päivänä menin tutustumaan Leonardo da Vincin linnaan, jossa hän asui viimeiset kolme vuottaan 1516-1519. Linna oli pienehkö, mutta kaunis ja sen puutarha oli valtava. Oli kyllä aika jännittävää nähdä da Vincin työhuone ja siellä olevia piirroksia ja maalauksia. Tänään aamupäivällä suuntasin kylän linnaan, jonka kappeliin da Vinci on haudattu. Linna oli komea ja erityisen suuren vaikutuksen teki siihen kuulunut iso puutarha, jossa oli hauskasti leikattuja puita ja pensaita. Totaalipettymyksen sen sijaan aiheutti kylän liepeillä sijaitseva Château Gaillard, jota Tripadvisorissa kehuttiin maasta taivaisiin upeaksi nähtävyydeksi. Linna itsessään oli jo hyvin vaatimaton, mutta ympäröivä puutarha oli täysin ränsistynyt. Kuivunutta nurmikkoa, kuivuneita kasveja, kaikki todella väsyneen näköistä. Ihan ok jos olisin maksanut tästä vaikkapa kuusi euroa, mutta sisäänpääsy maksoi peräti 12 euroa! Kävin vielä jälkeenpäin lukemassa linnasta kirjoitettuja arviota ja olin kyllä hyvin hämmentynyt….

Amboisessa vietän vielä tämän päivän ja huomenna luvassa on linnakiertueeni viimeinen kohde Blois.

Kappeli, johon Leonardo da Vinci on haudattu