Ranskan kauneimmat kylät

Kesälomaa suunnitellessani tilasin Book Depositorysta Les Plus Beaux Villages de France -nimisen kirjan, joka nimensä mukaisesti esitteli Ranskan kauneimmat kylät. Matkakuumetta hurjasti nostaneen kirjan mukaan Alsacessa oli näitä näkemisen arvoisia kyliä kaksi, Riquewihr ja Eguisheim, jotka laitoinkin to do -listalleni.

blogi-5

Kaysersberg

Riquewihrin ja Eguisheimin lisäksi otin ohjelmaani Ribeauvillén ja Kaysersbergin, jotka kaikki sijaitsivat lyhyen matkan päässä Colmarista. Näppärimmin niihin olisi päässyt autolla, mutta myös julkisilla pärjäsi. Ainoastaan Eguisheimiin otin taksin, koska sinne päivän ensimmäinen bussi olisi lähtenyt vasta puoliltapäivin. Bussiaikataulut löytyivät netistä, mutta kävin kyselemässä niistä myös Colmarin turisti-infosta, josta sain mukaani printatut aikataulut ja hyviä neuvoja.

Colmarista ei muuten sitten ihan helposti taksia saakaan! Lähetin pari päivää aikaisemmin kahteen taksifirmaan varauspyynnön, mutta kummassakaan firmassa ei ollut takseja vapaana haluamalleni aamulle. Rautatieaseman taksitolpalla seistessäni juttelin paikallisen naisen kanssa, joka yritti soittaa kolmeen taksifirmaan saamatta mistään edes vastausta. Hän luovutti 20 minuuttia tolpalla turhaan seistyään ja minäkin sain odotella yli puoli tuntia, ennen kuin vapaa taksi körötteli asemalle. No, mikäpä kiire sitä lomalla.

blogi-3

Eguisheim

Kylissä kannatti käydä nimenomaan heti aamusta, jolloin muut turistit vielä nukkuivat tai söivät aamiaistaan. Lähempänä puoltapäivää saksalaiset eläkeläispariskunnat sitten jo valtasivatkin kadut. Mitään tolkutonta ryysistä ei kylissä kuitenkaan ollut, voi olla ettei kovin matkailusesonki vielä ollut alkanut.

Kaikki neljä kylää olivat hyvin samanoloisia ja hyvin, hyvin kauniita. Useimmiten pienen kylän halki meni pääkatu, jota reunustivat upeat, pastellisävyiset puuristikkotalot. Mutkittelevat, kapeat poikkikadut olivat sympaattisia ja kovin valokuvauksellisia. Kaikkialla oli valtavasti kukkia; niitä oli ikkunoiden alla, portaissa, kadun kulmissa, ihan kaikkialla. Periaatteessa yhden kylän ehti ihan hyvin nähdä parissa tunnissa, joten päivän aikana olisi ehtinyt tutustua useampaankin kylään, varsinkin jos liikkeellä olisi ollut omalla autolla.

blogi-4

Riquewihr

Kaysersbergissä kävin tietysti myös kurkkaamassa viiden tähden hotellia, jossa Anthony Bourdain päätti päivänsä. Vähän hölmöähän siinä oli pällistellä ja ottaa kuvia, mutta tuskin olin ensimmäinen tai viimeinen turisti, joka näin teki.

Viikon lopussa jätin Colmarin taakseni ja lähdin siskoni autokyydillä kohti Strasbourgia. Strasbourg hönki huonoja viboja, samanlaisia kuin Toursin kaupunki viime kesänä; liian levotonta tunnelmaa, avohoitopotilaita ja aggressiivisia ihmisiä. Emme siis jääneet kaupunkiin pitkäksi aikaa, vaan hyppäsimme seuraavana aamuna autoon ja lähdimme kiertämään läheisiä kyliä siellä täällä pysähdellen. Siskoni jatkettua matkaansa takaisin kotiin Luxembourgiin minä jäin vielä yöksi Strasbourgiin. En edes yrittänyt seuraavana aamuna nähdä koko kaupunkia, vaan kävin vain kanavien varrella kävelemässä ennen turistiryhmiä. Shoppailuhepulin jälkeen (Uniqlossa) aikaa ei ollut muuhun kuin pikaiseen lounaaseen ja sitten pitikin jo hypätä junaan kohti Pariisia.

Muutama sananen Alsacen ruoasta ja juomasta. Alsacelainen keittiö ei ollut makuuni, sillä annokset olivat raskaita, lihapainotteisia ja valtavan kokoisia. Kasvisruokaa kaipaaville tarjolla oli yleensä vain kasvislasagne tai vähän ankea kasvislautanen. Olenkin iloinen, että olin majoittautunut Colmarissa Airbnb-asuntoon, jonne ostin Monoprix’stä tai kahviloista kivoja valmissalaatteja. Colmarissa oli yksi salaattibaari, mutta muuten mitään moderneja tai kevyttä ruokaa tarjoilevia ravintoloita ei ollut. Strasbourgissa tilanne oli jo toinen ja sieltä löytyi mm. Vert Ici -niminen kiva pikaruokala, josta sai keittoja, salaatteja ja terveellisiä juomia.

Mutta ei se alsacelainen keittiö ihan pelkkää ankeutta ollut! Kävimme siskoni kanssa nimittäin Colmarissa Girardin-nimisessä ravintolassa, jolla on yksi Michelin-tähti. Valitsimme kahdeksan ruokalajin kasvismenun, joka oli makunsa ja ulkonäkönsä puolesta suoranaista ilotulitusta! Varsinaisten annosten lisäksi saimme useamman keittiön tervehdyksen, mutta tästäkään huolimatta vatsa ei ollut liian täynnä ravintolasta poistuessamme. Eri asia olikin sitten seuraavana iltana, kun menimme Obernaissa (puolen tunnin ajomatkan päässä Strasbourgista) Thierry Schwartzin yhden Michelin-tähden ravintolaan ja otimme siellä yhdeksän ruokalajin menun. Tällä kertaa annokset olivat vähän isompia ja raskaampia, joten puolivälissä ateriaa meikäläinen alkoi jo puhallella. On kauhean ikävää jättää annoksia kesken varsinkin näin hienossa ravintolassa, mutta en myöskään halunnut itselleni tolkuttoman huonoa oloa. Hieno ravintola oli tämäkin, mutta Girardin vei kyllä heittämällä voiton.

Kaiken kaikkiaan oli hauskaa taas nähdä ihan uusi puoli Ranskasta. Nyt olen tutustunut reissuillani Bretagneen, Provenceen, Loiren laaksoon ja Alsaceen. Mihinköhän seuraavaksi?

img_5292

Ribeauvillé

blogi-2

Eguisheim

Mainokset

Flunssainen Alsacessa

Niin siinä sitten kävi, että selvisin koko talven flunssatta ja sairastuin heti kesälomalle lähdettyäni. Perkele. Ja vieläpä kyseessä oli ihan oma vika. Pariisissa oli nimittäin kylmä ja sateinen keli, eikä nahkatakki t-paidan päällä ollut riittävä varuste kaltaiselleni vilukissalle. Ostin Pariisista villaneuleen, mutta se oli jo liian myöhäistä. Lähdin perjantaina junalla tänne Colmariin ja lauantaiaamuna kurkku oli jo karheana ja olo oli kuumeinen. Olen siis ottanut viikonlopun aika iisisti vaikka tänään sunnuntaina vointi onkin jo ollut parempi. Olotila ei ole estänyt kaupunkiin tutustumista ja olenkin ihastellut upeita ristikkotaloja, rakennusten ”more is more”-tyyppistä koristelua ja joka paikassa rönsyileviä kukkalaatikoita.

Colmarissa on 70000 asukasta, joten tämä on pienehkö kaupunki, josta kuitenkin löytyy riittävästi ravintoloita ja kauppoja. On mm. Fnac, Sephora, isohko Monoprix, kiva kauppahalli ja paljon vaateputiikkeja. Pikku-Venetsiaksi kutsuttu alue on erityisen suosittu turistien keskuudessa eikä syyttä, sillä se on lumoavan kaunis. Mikäli haluaa ottaa kuvia ilman turistilaumoja (kuten itse haluan) on syytä herätä aikaisin ja olla kylillä jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Eilen toohotin kamera kourassa jo seiskan jälkeen ja aika rauhassa sain kierrellä katuja.

Pitkin kaupunkia on katuihin kiinnitetty pieniä kullanvärisiä laattoja, joissa on kuva vapaudenpatsaasta. Tätä ihmettelin aikani, kunnes huomasin Bartholdi-museon. Vapaudenpatsaan suunnittelija Auguste Bartholdi oli syntynyt Colmarissa! Tästä innostuneena piipahdin Bartholdille omistetussa museossa, mutta pakko sanoa että se ei kovin suurta vaikutusta tehnyt. Museossa oli kolmen kerroksen verran pienoismalleja, veistoksia ja julisteita. Vähän tylsä, mutta tulipahan nähtyä.

Asuntoni sijaitsee ihan Colmarin ytimessä Rue des Tanneurs -kadulla. Taloni vieressä lienee kaupungin kuvatuin julkisivu ja talon edessä seisookin aamusta iltaan turistit kuvaamassa niin julkisivua kuin toisiaankin. Tasainen puheensorina kuuluu asuntooni saakka, mutta onneksi makuuhuoneeni sijaitsee huoneiston perällä, jonne ei kuulu inaustakaan. Kämppä on kaunis, joskaan ei yhtään minun tyyliseni romanttisine koriste-esineineen ja vaaleine väreineen. Viihdyn siitä huolimatta erinomaisesti. Asuntoon ei paista aurinko, joten se pysyy mukavan viileänä ja oleellisinta itselleni on tosiaan se, että yöunet eivät häiriinny melusta.

Toivon flunssan olevan ohi huomiseen mennessä, sillä tarkoituksenani on hypätä aamulla bussiin ja lähteä läheiseen Kaysersbergin kylään. Se on ilmeisesti upea kylä, minkä lisäksi mielenkiintoani lisää se seikka, että Anthony Bourdain vietti siellä viimeiset päivänsä.

Pariisi, Notre Dame ja keltaliivit

Pariisi on tarjoillut tähän mennessä hellettä, auringonpaistetta, keltaliivejä, Notre Damen jämät ja paljon muuta. Saavuin kaupunkiin keskiviikkoiltana, mutta koska lento oli myöhässä ja matka keskustaan kesti harvinaisen pitkään, en jaksanut muuta kuin jäädä hotellille ja mennä nukkumaan. Seuraavana aamuna otin suunnakseni Notre Damen katedraalin nähdäkseni minkälaista vahinkoa kaksi päivää aiemmin riehunut tulipalo oli aiheuttanut. Ja olihan se karua katsottavaa varsinkin takapuolelta, sillä katedraalin katto oli palanut poroksi lähes kokonaan ja kolmas, kapea torni oli liekkien runtelemana romahtanut. Ihmisiä oli paikalla paljon ja joka ikinen kääntyi vähintääkin katsomaan katedraalia, useimmat ottivat kuvia ja monet pysähtyivät istumaan rannalle ja katselemaan kirkon jäänteitä. Kirkon läheisyyteen oli myös jätetty kukkia ja kirjeitä. Onneksi kuitenkin Notre Damen rakenteet pysyivät kasassa ja komeat kellotornit seisovat edelleen ylväinä paikoillaan. Suuri kiitos tästä palomiehille (ja -naisille), jotka henkensä kaupalla sammuttivat paloa tuntitolkulla. Palomiehiä muistettiinkin torstai-iltapäivänä kaupungintalon aukiolla järjestetyssä tilaisuudessa, jossa puhuivat mm. sisäministeri, Notre Damen kirkkoherra ja Pariisin pormestari.

Muutamissa näyttelyissäkin olen ehtinyt jo käydä. Henri Cartier-Bressonin museossa meni eteläafrikkalaisen Guy Tillimin näyttely, joka koostui hänen katukuvistaan Afrikan kaupungeista. Mielenkiintoinen ja puhutteleva näyttely. Hämmentävän vähän yleisöä. Ehkä yllätyshelteet olivat karkoittaneet ihmiset sisätiloista?

Erityisen paljon pidin Love, Ren Hang -näyttelystä, joka meni valokuvataiteen museossa. Ren Hang oli kiinalaisvalokuvaaja, joka kärsi mielenterveyden ongelmista ja päätti elämänsä kaksi vuotta sitten vain 29-vuotiaana. Hänen eroottissävyiset kuvansa aiheuttivat pahennusta Kiinassa ja hän oli joutui pidätetyksi niiden vuoksi lukuisia kertoja.

Palais de la Porte Doréessa puolestaan kävin katsomassa Paris Londres Music Migrations 1962-1989 -näyttelyn. Se käsitteli Pariisin ja Lontoon musiikkielämää, johon muualta maailmasta tulleet antoivat aikoinaan merkittävän lisänsä. Näyttely oli rosoisesti tehty ja esillä oli niin valokuvia, julisteita kuin soittimiakin samalla kun taustalla koko ajan soiva musiikki lisäsi hyvää tunnelmaa.

Piipahdin myös pari vuotta sitten palaneessa ja nyt uudelleen avatussa La Hune -kirjakaupassa, jonka yläkerta on näyttelytilaa. Siellä oli tällä kertaa esillä ranskalaismunkki Matthieu Ricardin valokuvia. Olen lukenut hänen kirjojaan, joten odotin innolla myös kuvia. En osaa tarkalleen selittää, mikä niissä tökki, mutta näyttely jäi vaisuksi ja valokuvia enemmän innostuin La Hunen ikkunasta aukeavasta näköalasta.

Keltaliivit saapuivat tänään taas kaupunkiin, kyseessä oli jo 23. mielenosoitus. Hotellini Ibis Avenue de la République sijaitsee lähellä République-aukiota ja jo hyvissä ajoin päivällä sen ympäristöön alkoi asettautua sadoittain poliiseja jalkaisin, autolla ja moottoripyörillä. Hässäkkä alkoi iltapäivällä ja keltaliivit ohittivat hotellini aukiolle suunnatessaan. Täytyy sanoa, ettei olisi tullut mieleenkään lähteä ulos, enkä uskaltanut kauan katsella tilannetta hotellin aulastakaan, koska keltaliivit olisivat voineet heitellä ikkunoiden läpi ihan mitä tahansa. Huoneeseeni saakka (joka oli sisäpihan puolella) kantautui huutoa, kovaa meteliä ja pamahduksia. Kun pahin tilanne oli ohi, lähdin kävelemään Rue Oberkampfille, joka osoittautuikin ihanan rauhalliseksi kotikatuuni verrattuna. Joka paikassa aukion ympäristössä oli lasinsiruja, roskiksia oli poltettu ja kauppojen ikkunoita hajoitettu. Täysin käsittämätöntä, ääliömäistä väkivaltaa.

Mitäs muuta? No siis täällähän on ihan kesä. Joka päivä on ollut 23-26 astetta ja aurinko on porottanut pilvettömältä taivaalta. Vähempikin riittäisi, mutta en toki valita. Kyllä tämä räntäsateen voittaa. Vielä pari päivää aikaa nauttia näistä keleistä, ja maanantai-iltana sitten kotiin.

Praha – kirjastoja, kirjakauppoja ja kivoja ihmisiä

Prahan matka alkaa olla jo loppumaisillaan, mutta on ollut jotenkin niin kiire, etten ole ehtinyt mitään kirjoitella reissusta ennen tätä iltaa. Ja nytkin summaan kaupungin vain lyhyesti.

Hotellivalintani Design Hotel Neruda Prague oli ihan nappivalinta. Hotelli on kaunis ja rauhallinen, ja se sijaitsee komealla paikalla Malá Stranan kaupunginosassa. Kirjaimellisesti kulman takana on näköalapaikka, josta näkee koko kaupungin yli. Hotelli on nimetty kirjailija Jan Nerudan mukaan, joka aikoinaan asui tässä kyseisessä talossa. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluu novellikokoelma Prahalaistarinoita, jonka kertomukset sijoittuvat tänne Malá Stranan kaupunginosaan.

Museot ja näyttelyt ovat olleet kohtuullisen hyviä. Olen käynyt tällä reissulla nykytaiteen museo DOXissa, modernin taiteen museo Kampassa, Kafka-museossa, Leica Galleryssa ja Kinsky Palacen Bonjour Monsieur Gauguin -näyttelyssä. Mieleeni painui erityisesti tsekkiläisen Jan Zrzavyn teokset. Kirjakauppavalikoima puolestaan yllätti kerta kaikkiaan positiivisesti. Kaupungin kirjakaupoissa on yllättävän hyvä valikoima englanninkielisiä kirjoja, minkä lisäksi olen löytänyt kolme kirjakauppaa, joiden valikoima on pääasiassa tai kokonaan englanninkielistä. Nämä kolme kirjakauppaa ovat Shakespeare and Sons, Globe ja Budget Books, ja kyllähän niistä kotiin viemisiäkin löytyi.

Olen syönyt vain kasvisravintoloissa ja saanut oikein hyvää ruokaa ja tietysti varsin edullisesti. Erityisesti mieleeni on ollut Clear Head -niminen ravintola vanhassakaupungissa osoitteessa Boršov 2. Edullisimmillaan olen saanut sieltä lounaan kuudella eurolla, johon kuului alkukeitto, pääruoka, pullo vettä ja tippi. Tippiä ei täällä jätetä pöydälle, vaan rahaa tai korttia ojennettaessa ilmoitetaan tarjoilijalle laskun loppusumma lisättynä tipillä.

Oman mainintansa saavat vielä Strahovin luostariin kuuluva upea kirjasto, kaupunginkirjaston kirjatorni, kaupungin kauniit ovet ja ylipäänsä arkkitehtuuri sekä näköala Letná Parkista. Puistosta näkee kauniisti joen yli kaartuvat sillat ja jos ei halua kiivetä puistoon, niin ratikalla numero 12 pääsee ylös kukkulaa ja näköalapaikan välittömään läheisyyteen.

Myönnän, että olin odottanut töykeää asiakaspalvelua, mutta se on ollut kaikkea muuta! Paikalliset ihmiset ovat olleet todella, todella ystävällisiä ja kohteliaita. Lisäksi lähes kaikki puhuvat englantia, jopa vanhemmat ihmiset sitä sinnikkäästi yrittävät.

Huomenna sunnuntaina on iltalento kotiin, joten ehdin vielä katsella kaupunkia. Suunnitelmanani on kulkea Jan Nerudan jalanjäljissä ja tutkia Malá Stranan aluetta vielä paremmin.

Tulisinko Prahaan takaisin? Ilman muuta.

Asuntoni Rue Amelotilla

On viimeinen päiväni Pariisissa, joten nyt on hyvä aika ottaa katsaus tämänkertaiseen Airbnb-asuntooni. Kämppä sijaitsee osoitteessa 155 Rue Amelot, 11:nnessä arrondissementissa. Tästä on parin minuutin kävelymatka Place de la Républiquelle ja Marais’n ytimeen. Lähin metroasema on lähes nurkan takana sijaitseva Oberkampf, josta pääsee kahdella linjalla eteenpäin. Isolta Républiquen metroasemalta pääseekin sitten vähän joka suuntaan.

Sisäänkirjautuminen sujui näppärästi. Olin etukäteen ilmoittanut vuokraisännälleni Jean-Claudelle summittaisen saapumisaikani ja kun olin päässyt Républiquen aukiolle, soitin Marcelille, joka tuli päästämään minut asuntooni. Marcel asuu samassa rakennuksessa ja hänellä on pieni kauppa kymmenen metrin päässä talosta, joten hänen oli helppo tulla paikalle muutaman minuutin varoajalla.

Asunto osoittautui juuri sellaiseksi kuin ilmoituksen kuvissa. Tämä on kohtuullisen iso asunto, ehkäpä noin 40 neliötä. Keittiö on hyvin varusteltu, myös astian- ja pyykinpesukoneet löytyvät. Olohuoneessa on mukavat nojatuolit, joissa olen viettänyt paljon aikaa lueskellen. Makuuhuoneen ikkunat ovat kadun puolelle, mutta koska asunto on viidennessä kerroksessa, ei meteliä ole kuulunut muutenkaan hiljaiselta kadulta. Talossa on muuten hissi, mikä ei ole itsestäänselvyys täällä.

Yläkerrasta sen sijaan on kuulunut koko ajan jonkinlaisia muuton tai pienen remontin ääniä; tavaroita ja huonekaluja on siirrelty ja voimakas kanta-askellus on kuulunut hyvin asuntooni. Äänet ovat jatkuneet lähes joka päivä iltakymmeneen saakka, mutta hiljenneet sitten. Varsinaista haittaa metelistä ei ole ollut.

Pariisilaiseen tapaan asunto on aivan jäätävän kylmä ja siitä olen vilukissana kärsinyt. Sängyssä on onneksi kaksi paksua täkkiä, joten öisin en ole palellut, mutta iltaisin olen hytissyt kylmästä. Mikäli vuoden päästä samaan aikaan tulen taas Pariisiin, pitää minun kyllä tarkkaan harkita otanko riskin kylmästä Airbnb-kämpästä vai menenkö hotelliin.

Kylmyyttä lukuun ottamatta asunto on siis ollut viihtyisä ja kotoisa, mutta ainakaan talvella en enää tähän asuntoon palaisi.

Jeanne d’Arcin jalanjäljillä Rouenissa

Hyppäsin keskiviikkoaamuna junaan Saint Lazaren asemalta ja otin suunnaksi Rouenin, kauniin kaupungin Normandiassa, puolentoista tunnin matkan päässä Pariisista. Rouen osoittautui todella viehättäväksi kaupungiksi. Se oli riittävän suuri, jotta näkemistä riitti hyvin seitsemäksi tunniksi, mutta riittävän pieni, jotta kaikkialle pystyi kävelemään. Asukkaita kaupungissa on yli 100 000. Rouen tunnetaan mm. siitä, että vuonna 1431 Jeanne d’Arc poltettiin siellä roviolla. Tapahtumapaikka on keskellä kaupunkia ja sen osoituksena on vaatimaton kyltti kirkon vieressä. Rouenissa on kyllä muuten otettu kaikki irti Jeanne d’Arcista, sillä hänen nimellään löytyy niin katu, kahviloita, ravintoloita kuin kaikenlaisia kauppojakin.

Itseäni kaupungissa viehätti eniten sen värikkäät ristikkotalot, joiden kuvaamisesta en meinannut saada tarpeekseni. Suurimman osan päivästä kävelinkin ristiin rastiin pitkin kaupungin kujia kamera nenän edessä, välillä pysähdellen kahviloihin lepuuttelemaan. Sain myös mielestäni loistavan idean mennä maailmanpyörään, koska ajattelin, että sieltä saisi mahtavia kuvia. Kuinka ollakaan, muistin olevani korkeanpaikankammoinen vasta kun maailmanpyörä lähti liikkeelle…olen minä hypännyt benjihypynkin kahdesti, mutta silloinkin ylösnousu oli silkkaa kauhua. Niin oli tälläkin kertaa! Siinä soppakulhossa yksin istuessani hädin tuskin sain otettua valokuvia, kun en uskaltanut liikahtaakaan. Kaiken lisäksi laite jossain vaiheessa pysähtyi niin, että olin siellä aivan ylhäällä ja ajattelin, että nyt ne unohtivat minut tänne….noh, kyllä sieltä lopulta pääsin tärisevin jaloin takaisin maanpinnalle. Huhhuh.

Ennen Pariisiin paluuta ehdin vielä mennä katsomaan Paco Rabannen suunnittelemista metallimekoista koostetun näyttelyn. Näyttely meni museossa, joka oli erikoistunut erilaisiin raudasta taottuihin esineisiin. Pelkkä museorakennuskin oli näyttävä ja loi hienot puitteet Rabannen muotiluomuksille.

Paluujunaan hyppäsin viiden jälkeen ja Pariisissa olin klo 18.40. Matka meni sutjakkaasti molempiin suuntiin ja maksoi yhteensä 24€. Ja mikä mukavinta, Rouenissa paistoi aurinko lähes koko ajan! Mukavaa vaihtelua Pariisin harmaudelle…

Hyvää uutta vuotta 2019 Pariisista

Vuosi on vaihtumassa ja sitä vietän tuttuun tapaan rauhallisesti ”kotona”. Pääsin kuin pääsinkin toissailtana katsomaan Jardin des Plantesin valofestivaalia – yli tunnin jonotuksen jälkeen. Tapahtuma oli hieno, vaikka niin jonossa kuin puistossakin juoksenteli, huusi ja törmäili ylienergisiä lapsia. Haluaisin reklamoida myös glögitarjoilun puutteesta! Lämmin juoma olisi tehnyt terää, kun illan pimeydessä lämpötila laski eivätkä neljä puseroakaan kevyttoppatakin alla (kyllä!) enää paljon auttaneet. Joka tapauksessa, puistoon oli siis sijoiteltu valtavan kokoisia, valaistuja eläinhahmoja, joista osa liikkui, osa vaihtoi väriä. Ne olivat näyttäviä ja niitä oli paljon, ja huomasinkin olleeni puistossa reippaasti yli tunnin, vaikka en kovin paljon edes pysähdellyt. Kun lähdin, niin jono kiemurteli taas pitkälle pitkin puutarhan muureja.

Mona Lisait osoitteessa 211 Rue du Faubourg Saint-Antoine

Eilisen taidepläjäyksenä oli Le Cubisme -näyttely Centre Pompidoussa. Tein taas sen virheen, että piipahdin ennen varsinaista päänäyttelyä katselemassa museon kokoelmaa. Pompidou-keskuksen modernin ja nykytaiteen kokoelma on aivan ällistyttävä, eikä sitä ikinä malta katsella ”vain vähän.” Eli olin jo hitusen uupunut, kun kiipesin ylimpään kerrokseen katselemaan Picasson, Braquen ja kumppanien upeita teoksia.

Tämän päivän taidenäyttelystä vastasi Nikos Aliagas. Olen käynyt katsomassa aiemminkin hänen mustavalkoisia valokuviaan ja olen niihin kovin ihastunut. Tällä kertaa näyttely oli La Grande Archessa La Défensen alueella länsi-Pariisissa. 12 euron pääsylipulla pääsi myös yli sata metriä korkean rakennuksen näköalaterassille, josta näkymät hyvin harmaana päivänä eivät kuitenkaan olleet kummoiset.

Euron kirjoja!

Iltapäivällä hyppäsin taas metroon ja menin käymään Mona Lisait -nimisessä kirjakaupassa Bastillen ja Nationin puolivälissä. Lähdin sieltä kävelemään Bastillea kohti ja poikkesin jokaisessa kirjakaupassa, joka tuli vastaan. Miten pariisilaiset kirjakaupat voivatkin olla niin ihania! Täynnä kirjoja, ihmisiä ja tunnelmaa. Pysyin kuitenkin tiukkana, enkä ostanut mitään, koska kotona odottaa vinot pinot luettavaa.