Pariisi, Notre Dame ja keltaliivit

Pariisi on tarjoillut tähän mennessä hellettä, auringonpaistetta, keltaliivejä, Notre Damen jämät ja paljon muuta. Saavuin kaupunkiin keskiviikkoiltana, mutta koska lento oli myöhässä ja matka keskustaan kesti harvinaisen pitkään, en jaksanut muuta kuin jäädä hotellille ja mennä nukkumaan. Seuraavana aamuna otin suunnakseni Notre Damen katedraalin nähdäkseni minkälaista vahinkoa kaksi päivää aiemmin riehunut tulipalo oli aiheuttanut. Ja olihan se karua katsottavaa varsinkin takapuolelta, sillä katedraalin katto oli palanut poroksi lähes kokonaan ja kolmas, kapea torni oli liekkien runtelemana romahtanut. Ihmisiä oli paikalla paljon ja joka ikinen kääntyi vähintääkin katsomaan katedraalia, useimmat ottivat kuvia ja monet pysähtyivät istumaan rannalle ja katselemaan kirkon jäänteitä. Kirkon läheisyyteen oli myös jätetty kukkia ja kirjeitä. Onneksi kuitenkin Notre Damen rakenteet pysyivät kasassa ja komeat kellotornit seisovat edelleen ylväinä paikoillaan. Suuri kiitos tästä palomiehille (ja -naisille), jotka henkensä kaupalla sammuttivat paloa tuntitolkulla. Palomiehiä muistettiinkin torstai-iltapäivänä kaupungintalon aukiolla järjestetyssä tilaisuudessa, jossa puhuivat mm. sisäministeri, Notre Damen kirkkoherra ja Pariisin pormestari.

Muutamissa näyttelyissäkin olen ehtinyt jo käydä. Henri Cartier-Bressonin museossa meni eteläafrikkalaisen Guy Tillimin näyttely, joka koostui hänen katukuvistaan Afrikan kaupungeista. Mielenkiintoinen ja puhutteleva näyttely. Hämmentävän vähän yleisöä. Ehkä yllätyshelteet olivat karkoittaneet ihmiset sisätiloista?

Erityisen paljon pidin Love, Ren Hang -näyttelystä, joka meni valokuvataiteen museossa. Ren Hang oli kiinalaisvalokuvaaja, joka kärsi mielenterveyden ongelmista ja päätti elämänsä kaksi vuotta sitten vain 29-vuotiaana. Hänen eroottissävyiset kuvansa aiheuttivat pahennusta Kiinassa ja hän oli joutui pidätetyksi niiden vuoksi lukuisia kertoja.

Palais de la Porte Doréessa puolestaan kävin katsomassa Paris Londres Music Migrations 1962-1989 -näyttelyn. Se käsitteli Pariisin ja Lontoon musiikkielämää, johon muualta maailmasta tulleet antoivat aikoinaan merkittävän lisänsä. Näyttely oli rosoisesti tehty ja esillä oli niin valokuvia, julisteita kuin soittimiakin samalla kun taustalla koko ajan soiva musiikki lisäsi hyvää tunnelmaa.

Piipahdin myös pari vuotta sitten palaneessa ja nyt uudelleen avatussa La Hune -kirjakaupassa, jonka yläkerta on näyttelytilaa. Siellä oli tällä kertaa esillä ranskalaismunkki Matthieu Ricardin valokuvia. Olen lukenut hänen kirjojaan, joten odotin innolla myös kuvia. En osaa tarkalleen selittää, mikä niissä tökki, mutta näyttely jäi vaisuksi ja valokuvia enemmän innostuin La Hunen ikkunasta aukeavasta näköalasta.

Keltaliivit saapuivat tänään taas kaupunkiin, kyseessä oli jo 23. mielenosoitus. Hotellini Ibis Avenue de la République sijaitsee lähellä République-aukiota ja jo hyvissä ajoin päivällä sen ympäristöön alkoi asettautua sadoittain poliiseja jalkaisin, autolla ja moottoripyörillä. Hässäkkä alkoi iltapäivällä ja keltaliivit ohittivat hotellini aukiolle suunnatessaan. Täytyy sanoa, ettei olisi tullut mieleenkään lähteä ulos, enkä uskaltanut kauan katsella tilannetta hotellin aulastakaan, koska keltaliivit olisivat voineet heitellä ikkunoiden läpi ihan mitä tahansa. Huoneeseeni saakka (joka oli sisäpihan puolella) kantautui huutoa, kovaa meteliä ja pamahduksia. Kun pahin tilanne oli ohi, lähdin kävelemään Rue Oberkampfille, joka osoittautuikin ihanan rauhalliseksi kotikatuuni verrattuna. Joka paikassa aukion ympäristössä oli lasinsiruja, roskiksia oli poltettu ja kauppojen ikkunoita hajoitettu. Täysin käsittämätöntä, ääliömäistä väkivaltaa.

Mitäs muuta? No siis täällähän on ihan kesä. Joka päivä on ollut 23-26 astetta ja aurinko on porottanut pilvettömältä taivaalta. Vähempikin riittäisi, mutta en toki valita. Kyllä tämä räntäsateen voittaa. Vielä pari päivää aikaa nauttia näistä keleistä, ja maanantai-iltana sitten kotiin.

Mainokset

Praha – kirjastoja, kirjakauppoja ja kivoja ihmisiä

Prahan matka alkaa olla jo loppumaisillaan, mutta on ollut jotenkin niin kiire, etten ole ehtinyt mitään kirjoitella reissusta ennen tätä iltaa. Ja nytkin summaan kaupungin vain lyhyesti.

Hotellivalintani Design Hotel Neruda Prague oli ihan nappivalinta. Hotelli on kaunis ja rauhallinen, ja se sijaitsee komealla paikalla Malá Stranan kaupunginosassa. Kirjaimellisesti kulman takana on näköalapaikka, josta näkee koko kaupungin yli. Hotelli on nimetty kirjailija Jan Nerudan mukaan, joka aikoinaan asui tässä kyseisessä talossa. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluu novellikokoelma Prahalaistarinoita, jonka kertomukset sijoittuvat tänne Malá Stranan kaupunginosaan.

Museot ja näyttelyt ovat olleet kohtuullisen hyviä. Olen käynyt tällä reissulla nykytaiteen museo DOXissa, modernin taiteen museo Kampassa, Kafka-museossa, Leica Galleryssa ja Kinsky Palacen Bonjour Monsieur Gauguin -näyttelyssä. Mieleeni painui erityisesti tsekkiläisen Jan Zrzavyn teokset. Kirjakauppavalikoima puolestaan yllätti kerta kaikkiaan positiivisesti. Kaupungin kirjakaupoissa on yllättävän hyvä valikoima englanninkielisiä kirjoja, minkä lisäksi olen löytänyt kolme kirjakauppaa, joiden valikoima on pääasiassa tai kokonaan englanninkielistä. Nämä kolme kirjakauppaa ovat Shakespeare and Sons, Globe ja Budget Books, ja kyllähän niistä kotiin viemisiäkin löytyi.

Olen syönyt vain kasvisravintoloissa ja saanut oikein hyvää ruokaa ja tietysti varsin edullisesti. Erityisesti mieleeni on ollut Clear Head -niminen ravintola vanhassakaupungissa osoitteessa Boršov 2. Edullisimmillaan olen saanut sieltä lounaan kuudella eurolla, johon kuului alkukeitto, pääruoka, pullo vettä ja tippi. Tippiä ei täällä jätetä pöydälle, vaan rahaa tai korttia ojennettaessa ilmoitetaan tarjoilijalle laskun loppusumma lisättynä tipillä.

Oman mainintansa saavat vielä Strahovin luostariin kuuluva upea kirjasto, kaupunginkirjaston kirjatorni, kaupungin kauniit ovet ja ylipäänsä arkkitehtuuri sekä näköala Letná Parkista. Puistosta näkee kauniisti joen yli kaartuvat sillat ja jos ei halua kiivetä puistoon, niin ratikalla numero 12 pääsee ylös kukkulaa ja näköalapaikan välittömään läheisyyteen.

Myönnän, että olin odottanut töykeää asiakaspalvelua, mutta se on ollut kaikkea muuta! Paikalliset ihmiset ovat olleet todella, todella ystävällisiä ja kohteliaita. Lisäksi lähes kaikki puhuvat englantia, jopa vanhemmat ihmiset sitä sinnikkäästi yrittävät.

Huomenna sunnuntaina on iltalento kotiin, joten ehdin vielä katsella kaupunkia. Suunnitelmanani on kulkea Jan Nerudan jalanjäljissä ja tutkia Malá Stranan aluetta vielä paremmin.

Tulisinko Prahaan takaisin? Ilman muuta.

Asuntoni Rue Amelotilla

On viimeinen päiväni Pariisissa, joten nyt on hyvä aika ottaa katsaus tämänkertaiseen Airbnb-asuntooni. Kämppä sijaitsee osoitteessa 155 Rue Amelot, 11:nnessä arrondissementissa. Tästä on parin minuutin kävelymatka Place de la Républiquelle ja Marais’n ytimeen. Lähin metroasema on lähes nurkan takana sijaitseva Oberkampf, josta pääsee kahdella linjalla eteenpäin. Isolta Républiquen metroasemalta pääseekin sitten vähän joka suuntaan.

Sisäänkirjautuminen sujui näppärästi. Olin etukäteen ilmoittanut vuokraisännälleni Jean-Claudelle summittaisen saapumisaikani ja kun olin päässyt Républiquen aukiolle, soitin Marcelille, joka tuli päästämään minut asuntooni. Marcel asuu samassa rakennuksessa ja hänellä on pieni kauppa kymmenen metrin päässä talosta, joten hänen oli helppo tulla paikalle muutaman minuutin varoajalla.

Asunto osoittautui juuri sellaiseksi kuin ilmoituksen kuvissa. Tämä on kohtuullisen iso asunto, ehkäpä noin 40 neliötä. Keittiö on hyvin varusteltu, myös astian- ja pyykinpesukoneet löytyvät. Olohuoneessa on mukavat nojatuolit, joissa olen viettänyt paljon aikaa lueskellen. Makuuhuoneen ikkunat ovat kadun puolelle, mutta koska asunto on viidennessä kerroksessa, ei meteliä ole kuulunut muutenkaan hiljaiselta kadulta. Talossa on muuten hissi, mikä ei ole itsestäänselvyys täällä.

Yläkerrasta sen sijaan on kuulunut koko ajan jonkinlaisia muuton tai pienen remontin ääniä; tavaroita ja huonekaluja on siirrelty ja voimakas kanta-askellus on kuulunut hyvin asuntooni. Äänet ovat jatkuneet lähes joka päivä iltakymmeneen saakka, mutta hiljenneet sitten. Varsinaista haittaa metelistä ei ole ollut.

Pariisilaiseen tapaan asunto on aivan jäätävän kylmä ja siitä olen vilukissana kärsinyt. Sängyssä on onneksi kaksi paksua täkkiä, joten öisin en ole palellut, mutta iltaisin olen hytissyt kylmästä. Mikäli vuoden päästä samaan aikaan tulen taas Pariisiin, pitää minun kyllä tarkkaan harkita otanko riskin kylmästä Airbnb-kämpästä vai menenkö hotelliin.

Kylmyyttä lukuun ottamatta asunto on siis ollut viihtyisä ja kotoisa, mutta ainakaan talvella en enää tähän asuntoon palaisi.

Jeanne d’Arcin jalanjäljillä Rouenissa

Hyppäsin keskiviikkoaamuna junaan Saint Lazaren asemalta ja otin suunnaksi Rouenin, kauniin kaupungin Normandiassa, puolentoista tunnin matkan päässä Pariisista. Rouen osoittautui todella viehättäväksi kaupungiksi. Se oli riittävän suuri, jotta näkemistä riitti hyvin seitsemäksi tunniksi, mutta riittävän pieni, jotta kaikkialle pystyi kävelemään. Asukkaita kaupungissa on yli 100 000. Rouen tunnetaan mm. siitä, että vuonna 1431 Jeanne d’Arc poltettiin siellä roviolla. Tapahtumapaikka on keskellä kaupunkia ja sen osoituksena on vaatimaton kyltti kirkon vieressä. Rouenissa on kyllä muuten otettu kaikki irti Jeanne d’Arcista, sillä hänen nimellään löytyy niin katu, kahviloita, ravintoloita kuin kaikenlaisia kauppojakin.

Itseäni kaupungissa viehätti eniten sen värikkäät ristikkotalot, joiden kuvaamisesta en meinannut saada tarpeekseni. Suurimman osan päivästä kävelinkin ristiin rastiin pitkin kaupungin kujia kamera nenän edessä, välillä pysähdellen kahviloihin lepuuttelemaan. Sain myös mielestäni loistavan idean mennä maailmanpyörään, koska ajattelin, että sieltä saisi mahtavia kuvia. Kuinka ollakaan, muistin olevani korkeanpaikankammoinen vasta kun maailmanpyörä lähti liikkeelle…olen minä hypännyt benjihypynkin kahdesti, mutta silloinkin ylösnousu oli silkkaa kauhua. Niin oli tälläkin kertaa! Siinä soppakulhossa yksin istuessani hädin tuskin sain otettua valokuvia, kun en uskaltanut liikahtaakaan. Kaiken lisäksi laite jossain vaiheessa pysähtyi niin, että olin siellä aivan ylhäällä ja ajattelin, että nyt ne unohtivat minut tänne….noh, kyllä sieltä lopulta pääsin tärisevin jaloin takaisin maanpinnalle. Huhhuh.

Ennen Pariisiin paluuta ehdin vielä mennä katsomaan Paco Rabannen suunnittelemista metallimekoista koostetun näyttelyn. Näyttely meni museossa, joka oli erikoistunut erilaisiin raudasta taottuihin esineisiin. Pelkkä museorakennuskin oli näyttävä ja loi hienot puitteet Rabannen muotiluomuksille.

Paluujunaan hyppäsin viiden jälkeen ja Pariisissa olin klo 18.40. Matka meni sutjakkaasti molempiin suuntiin ja maksoi yhteensä 24€. Ja mikä mukavinta, Rouenissa paistoi aurinko lähes koko ajan! Mukavaa vaihtelua Pariisin harmaudelle…

Hyvää uutta vuotta 2019 Pariisista

Vuosi on vaihtumassa ja sitä vietän tuttuun tapaan rauhallisesti ”kotona”. Pääsin kuin pääsinkin toissailtana katsomaan Jardin des Plantesin valofestivaalia – yli tunnin jonotuksen jälkeen. Tapahtuma oli hieno, vaikka niin jonossa kuin puistossakin juoksenteli, huusi ja törmäili ylienergisiä lapsia. Haluaisin reklamoida myös glögitarjoilun puutteesta! Lämmin juoma olisi tehnyt terää, kun illan pimeydessä lämpötila laski eivätkä neljä puseroakaan kevyttoppatakin alla (kyllä!) enää paljon auttaneet. Joka tapauksessa, puistoon oli siis sijoiteltu valtavan kokoisia, valaistuja eläinhahmoja, joista osa liikkui, osa vaihtoi väriä. Ne olivat näyttäviä ja niitä oli paljon, ja huomasinkin olleeni puistossa reippaasti yli tunnin, vaikka en kovin paljon edes pysähdellyt. Kun lähdin, niin jono kiemurteli taas pitkälle pitkin puutarhan muureja.

Mona Lisait osoitteessa 211 Rue du Faubourg Saint-Antoine

Eilisen taidepläjäyksenä oli Le Cubisme -näyttely Centre Pompidoussa. Tein taas sen virheen, että piipahdin ennen varsinaista päänäyttelyä katselemassa museon kokoelmaa. Pompidou-keskuksen modernin ja nykytaiteen kokoelma on aivan ällistyttävä, eikä sitä ikinä malta katsella ”vain vähän.” Eli olin jo hitusen uupunut, kun kiipesin ylimpään kerrokseen katselemaan Picasson, Braquen ja kumppanien upeita teoksia.

Tämän päivän taidenäyttelystä vastasi Nikos Aliagas. Olen käynyt katsomassa aiemminkin hänen mustavalkoisia valokuviaan ja olen niihin kovin ihastunut. Tällä kertaa näyttely oli La Grande Archessa La Défensen alueella länsi-Pariisissa. 12 euron pääsylipulla pääsi myös yli sata metriä korkean rakennuksen näköalaterassille, josta näkymät hyvin harmaana päivänä eivät kuitenkaan olleet kummoiset.

Euron kirjoja!

Iltapäivällä hyppäsin taas metroon ja menin käymään Mona Lisait -nimisessä kirjakaupassa Bastillen ja Nationin puolivälissä. Lähdin sieltä kävelemään Bastillea kohti ja poikkesin jokaisessa kirjakaupassa, joka tuli vastaan. Miten pariisilaiset kirjakaupat voivatkin olla niin ihania! Täynnä kirjoja, ihmisiä ja tunnelmaa. Pysyin kuitenkin tiukkana, enkä ostanut mitään, koska kotona odottaa vinot pinot luettavaa.

Harmaa ja hurmaava Pariisi

Bonjour vaan taas! Saavuin palelemaan Pariisiin pari päivää sitten. Taivas on harmaa ja lämpötila on vaihdellut -1 ja +6 välillä, eli melkoisen viileää on ollut. Kun kaiken lisäksi myös Airbnb-kämppäni on kylmä, niin olen saanut palella ihan riittämiin niin sisällä kuin ulkonakin. Kävin jo tekemässä Uniqlossa lämpökerrasto-ostoksia, kun en nähtävästi taaskaan tajunnut ottaa riittävän lämmintä vaatetta mukaan.

Harmaudesta huolimatta Pariisi on yhtä hurmaava kuin aina ennenkin. Kämppäni sijaitsee Rue Amelotilla, 11:nnessä arrondissementissa. Sijainti on loistava; vain muutaman minuutin kävelymatka Place de la Républiquelta ja Marais’sta.

Paljon olen jo ehtinyt suorittamaan. Olen käynyt mm. Robert Doisneaun valokuvanäyttelyssä ja ranskalaisen katutaiteilija JR:n näyttelyssä valokuvataiteen museossa. Kävin tsekkaamassa myös uuden Henri Cartier-Bresson -museon, joka on ilokseni muuttanut Montparnasselta Marais’n sydämeen. Eilen illalla oli kauan odottamani esitys legendaarisessa Folies Bergere -teatterissa, nimittäin Jean Paul Gaultierin Fashion Freak Show. Esitys oli upea ja lavalla nähtiin paljon kauniita miehiä, korkeita korkoja ja tötterökorsetteja, välillä näitä kaikkia myös yhdessä paketissa! Show kärsi hieman flow’n puutteesta ja vähän olisin kaivannut toisenlaista musiikin sovittamista, mutta kokonaisuudessaan esitys oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Gaultierin elämästä oli valittu tiettyjä tapahtumia (ensimmäinen rakkaus, ensimmäinen muotinäytös jne), joiden ympärille oli show kasattu laulajineen ja tanssijoineen.

Galeries Lafayetten jokavuotinen joulukuusispektaakkeli

Jos oli Gaultierin esitys mahtava, niin sitä olivat myös Avenue des Gobelinsin varrelta löytyvät jättikokoiset nallekarhut. Paikallinen kirjakauppias on ostanut n. 50 nallekarhua, joita kyseisellä kadulla sijaitsevat yritykset saavat häneltä lainaksi. Näitä karvakuonoja löytyy ravintoloiden terasseilta, näyteikkunoista ja kaupoista sisältä. Ihana idea, joka lämmittää niin pienten kuin vähän isompienkin ihmisten sydämiä!

Minulla on lippu etukäteen ostettuna (ei onneksi nimetylle päivälle) Jardin des Plantesin valofestivaaleille ja yritinkin siellä jo toissailtana käydä. Satojen metrien jonot kuitenkin karkoittivat minut paikalta, mutta yritän tänään uudelleen uudella taktiikalla. Menen tällä kertaa mestoille jo hyvissä ajoin ennen porttien aukeamista ja katson minkälaiset jonot siellä silloin on. Kuulemani mukaan tapahtuma on kaiken jonottamisen arvoinen, joten toivotaan että tänään onnistuu.

Pariisissa Al Pacinon perässä

Huh, mikä yllätysreissu Pariisiin!

Yritin kuukausi sitten saada lipun An Evening with Pacino -tapahtumaan, joka järjestettäisiin kahtena iltana pariisilaisessa teatterissa. Liput tulivat myyntiin eräänä syyskuisena tiistaina aamukahdeksalta ja kahden tietokoneen taktiikasta huolimatta halvimmat liput menivät sekunneissa sivu suun ja jäljelle jäi enää 350 ja 950 euron hintaisia lippua. Tällaisia hintoja en sentään suostunut maksamaan, vaikka kalleimpaan lippuun kuuluikin tapaaminen ja valokuva Al Pacinon kanssa. Ehdin jo melkein unohtaa koko tapahtuman, kunnes viime viikon torstaina tietokoneeni ruudulla vilahti sähköposti kyseisestä teatterista. Klikkasin auki uutiskirjeen, jossa hehkutettiin tapahtumaa ja kerrottiin, että he ovat saaneet vielä myyntiin pienen määrän lippuja kaikista hintakategorioista. Laiskasti klikkasin itseni nettikauppaan ja kokeilin huvikseni josko 90 euron lippuja olisi saatavilla – mitä en todellakaan uskonut. Mutta kuinka ollakaan! Lippu sujahtikin ostoskoriini ja sivusto kysyi haluanko printata lipun kotona vai noutaa teatterilta…

Iski kauhea paniikki. Olenko siis ihan oikeasti saamassa lippua?? Tapahtuma olisi jo seuraavalla viikolla! Avasin nopeasti Finnairin nettisivut ja hain lentoja vain huomatakseni, että ne maksaisivat lähes 800 euroa. Jaahas, ajattelin, tähän se sitten kariutui. Klikkasin kuitenkin auki Norwegianin sivut ja huomasin että 270 eurolla saisin justiinsa sopivat lennot. Kävin viimeistelemässä Pacino-lipun oston ja ostin sen jälkeen lennot. Huh, olin siis lähdössä Pariisiin neljän päivän päästä!

Niin, sittenhän tarvitsin vielä hotellin….ja kuinka ollakaan, Pariisi näytti hotellien osalta lähes täyteen varatulta. Jäljellä näytti olevan vain todella kalliita, vähintään 500 euroa yöltä maksavia hotelleja eikä Airbnb-tilannekaan näyttänyt yhtään paremmalta. Kahlasin parin tunnin aikana läpi kymmeniä hotelleja, mutta kaikki kohtuuhintaiset paikat huusivat eioota. Karmea tilanne. Löysin lopulta huoneen samasta hotellista, missä olin yöpynyt pari viikkoa aiemmin. Hinta oli tosin heilläkin noussut huimasti, mutta koska vaihtoehtoja ei oikein ollut, niin varasin kyseisen hotellin. Olin toisaalta kuitenkin iloinen päästessäni tuttuun ja hyväksi havaitsemaani hotelliin.

Kun kahden yön pikareissu oli kaikin puolin kasassa, varasin itselleni vielä paikan Notre-Damen katedraalin valo- ja äänispektaakkelista Dame de Coeur, joka meni Pariisissa viikon ajan. Tapahtuma järjestettiin Notre-Damen aidatulla aukiolla kahdesti illassa. Se oli ilmaistapahtuma, mutta paikka piti varata etukäteen.

Intoa täynnä hyppäsin siis Norwegianin siiville maanantaina ja saavuin Pariisiin iltaseitsemältä. Pääsin Orlyn lentokentältä nopeasti Gare du Nordille, josta hyppäsin metroon ja ajoin jo tuttuakin tutumpaa reittiä République-aukiolle. Heitin kamat hotellihuoneeseen ja syöksyin uudelleen metroon ja kohti Notre-Damea. Onneksi olin sujauttanut passin pikkulaukkuuni, sillä turvatarkastuksessa tsekattiin henkkarit. Sain yllättävän hyvän paikan aukiolta vaikka ihmisiä oli todella paljon, ja nautin suunnattomasti 25 minuutin mielettömän upeasta spektaakkelista. Jo pelkästään tämän tapahtuman takia kannatti Pariisiin lähteä ja minullahan olisi vielä itse reissun päätapahtuma odottamassa seuraavana iltana! Olo oli edelleen epätodellinen, mutta onnellinen.

Seuraavana iltana lähdin hyvissä ajoin kohti Théâtre de Paris -teatteria, jonka edessä odotteli jo valokuvaajia ja faneja. Kävin kysymässä henkilökunnalta milloin ovet aukeaisivat ja lähdin vielä läheiseen ravintolaan teelle. Puoli kahdeksan maissa menin takaisin teatterille jonottamaan. Itse tähtikin saapui paikalle kirkumisesta ja huudosta päätellen, mutta en nähnyt hänestä vilaustakaan toisten selkien takaa. Lyhyen jonottamisen ja turvatarkastuksen jälkeen pääsin sisään teatteriin, ja jännitys alkoi tiivistyä. Kahdeksan maissa pääsimme itse saliin, joka oli upea punaisine sametti-istuimineen ja kultakoristeineen. Iloinen yllätys oli se, että halpispaikaltani oli ihan hyvä näkyvyys ja koska tapahtumassa käytettiin myös screeniä, ei minun tarvinnut turvautua mukaani ottamiin teatterikiikareihin lainkaan.

Puoli yhdeksän jälkeen show alkoi. Noin 10 minuutin vauhdikkaan leffakoosteen jälkeen Al Pacino ilmestyi lavalle ja yleisö sekosi aivan täysin. Kahden ja puolen tunnin ajan tuo 78-vuotias charmikas ja karismaattinen veijari piti yleisön täysin näpeissään. Hän kertoi meille nuoruudestaan, siitä miten hän päätyi alalle, elokuvistaan sekä teatteri- ja ohjaustyöstään. Illan mittaan screeniltä näytettiin lyhyitä kohtauksia Pacinon elokuvista, minkä jälkeen hän aina kertoi tarinoita kyseisten elokuvien taustoilta. Yleisö sai esittää Pacinolle kysymyksiä, mikä oli välillä vähän kiusallista kuultavaa (”ystävälläni on tänään syntymäpäivä, voitko sanoa hänelle hyvää syntymäpäivää ja pääseehän hän kanssasi yhteiskuvaan?”, ”voitko antaa minulle jotain elämänohjeita?”), mutta rautaisena ammattilaisena Pacino hoiti tietysti hassuimmatkin kysymykset tyylikkäästi. Ilta päättyi Al Pacinon lausumaan Oscar Wilden runoon, mikä oli täydellinen lopetus hienolle, hauskalle ja ikimuistoiselle illalle.

Seuraavana päivänä ehdin vielä piipahtaa juutalaismuseon Sigmund Freud -näyttelyssä sekä Shakespeare & Company -kirjakaupan Aggie-kissaa moikkaamassa, ja sitten pikavisiitti Pariisiin olikin jo lopuillaan. Kerta kaikkiaan mahtava reissu, jota varmasti muistelen vielä pitkään.

pacino